Suomi on velkakierteessä. Marinin hallitus on ottanut yli 40 miljardia euroa uutta velkaa. Tämän vuoden velanotto näyttää jälleen nousevan liki 10 miljardia euroa. Korkomenot kasvavat tällä vuosikymmenellä 7 miljardiin euroon/vuosi. Tästä huolimatta pääministeri antoi ymmärtää, että leikkauksiin ei ole tarvetta. Valtiovarainministeri vaikenee. Vastuutonta.
Sdp:n ja Keskustan johtoeliitti pitäisi lähettää talouden peruskurssille, jotta asiantuntijoiden viesti velkaantumisen vaaroista tulisi ymmärretyksi.
Kansantulomme kasvu on ollut heikkoa jo 14 vuotta. Tästä sekä pandemiasta ja Venäjän sodasta huolimatta hallitus ei korjannut ohjelmaansa, jonka perusta petti. Suomi on pudonnut yhä kauemmas muiden Pohjoismaiden tasosta. Kansamme köyhtyy inflaation myötä.
Perussuomalaisilla on selkeä vaihtoehto.
Leikkaamme toisarvoisia menoja.
Haluamme katkaista velkaantumisen ja pelastaa hyvinvointivaltiomme. Julkisia menoja olemme valmiit vähentämään 2–4 prosenttia / vuosi lukuun ottamatta turvallisuuden, koulutuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahoja.
Turvaamme suomalaisten vähävaraisten, eläkeläisten ja perheiden hyvinvoinnin. Mittava säästö syntyy, kun muutamme etuudet kansalaisuusperusteiseksi. Korjaamme raskaan sote-uudistuksen valuviat ja torjumme sotepalvelujen keskittämisen.
Kevennämme hallintoa, uudistamme rakenteita ja vahvistamme koulutusta. Eläkeläisiä kannustamme muun muassa vapaaehtoiseen osa-aikatyöhön. Maahanmuuttajilta edellytämme toimeentulon takaavaa työllistymistä, mutta halpatyömarkkinoiden syntyä vastustamme.
Kieltoihin ja rangaistuksiin perustuvan vihreän siirtymän sijaan panostamme sinivalkoiseen siirtymään eli yritysten ja suomalaisten työntekijöiden palaamiseen hyvin ympäristö- ja ilmastovastuunsa hoitavaan Suomeen. Kotimaista energiaa haluamme lisätä muun muassa palauttamalla turpeen käytön sekä edistämällä pienydinvoiman kehittämistä kohtuuhintaisen energian ja huoltovarmuuden turvaamiseksi. Kotimaisen elintarviketuotannon haluamme turvata.
Lopetamme italialaisten kylpyhuoneremonttien ja espanjalaisten työajan lyhennysten rahoittamisen. Leikkaamme vastikkeetta ulkomaille valuvia miljardivirtoja. Varmistamme Nato-jäsenyyden taloudelliset, teolliset ja kyberturvallisuuteen liittyvät mahdollisuudet muun muassa Jyväskylän seudulla.
Perussuomalainen vaihtoehto on realistinen. Leikkaamme toisarvoisia menoja, huolehdimme todellisen tuen tarpeessa olevista suomalaisista, kevennämme hallintoa, tehostamme tukijärjestelmiä ja kasvatamme työllisyysastetta. Verokevennysten aika tulee näiden jälkeen, kun velkaantuminen on hallinnassa.
Kirjoittaja on jyväskylläinen kansanedustaja (ps.)