Seo-Young J. Chu väittää kirjassaan Do Metaphors Dream of Literal Sleep? vastoin yleistä käsitystä, että tieteiskirjallisuus jäljittelee todellisuutta. Vaikkei tieteiskirjallisuudessa esiintyviä asioita voi esittää suoraan olemassa olevina, hänen mukaansa ne ovat silti absoluuttisen todellisia.
Tarinat välittävät ilmiöitä, joiden historiallinen tilanne ei ole vielä täysin toteutunut tai tapahtumia, traumoja, jotka ovat niin ylitsepääsemättömiä, että ne pakenevat välittömän kokemuksemme kynsistä. Pakottavat meidät ajattelemaan.
Chu esittää kiinnostavasti, että maailma on muuttumassa älyllisesti yhä etäännytetymmäksi. Tässä kohdin voisi puhua myös vieraantumisesta. Hänen mukaansa jokapäiväisessä todellisuudessa ihmiset ovat alkaneet menettää konkreetin suhteen historiaan. Taloudelliset johdannaiset ovat etäännyttävämpiä kuin kolikot. Globaaliin ilmastonmuutokseen on vaikeampi muodostaa kokemuksellista ja älyllistä suhdetta kuin eilispäivän paikallissäähän.
Selkiytetään edellistä esimerkin avulla. Kuvitellaan, että olet lentokoneessa pitkällä matkalla Aasian lomakohteeseen. Oletetaan, että joku kysyy sinulta kymmenen tunnin matkan jälkeen, missä olet ja paljonko kello on. Juuri tuossa hetkessä on lukuisia erilaisia mahdollisia vastauksia näihin yksinkertaisilta vaikuttaviin kysymyksiin. Lentokoneessa paikka ja aika monitahoistuvat.
Tieteiskirjallisuus antaa mahdollisuuden käsitellä näitä toisiinsa sulautuvia järjestelmiä ja kokemuksia siten, että ne liikuttavat meitä ja tuuppaavat meidät ajattelemaan. Chulle esimerkiksi puhe maailmasta eräänlaisena kylänä vertautuu Isaac Asimovin kuvittelemaan planetaariseen kaupunkiin Trantoriin, missä 45 miljardia ihmistä elää yhden ihmisen luoman rakennelman varassa. Tieteiskirjallisuus voi pelastaa kuvainnollisen puheen latteudelta.
Colin Whiteheadin vaihtoehtohistoriassa Maanalainen rautatie monimutkainen todellinen maailmallinen järjestelmä kuvataan rautatiemetaforan avulla. Whiteheadin tarinassa olennaisen roolin saavat tunnelit, kiskot, vaunut ja näin metafora palautuu joukoksi konkreetteja fyysisiä objekteja, jotka kuljettavat tarinan orjuutettua päähenkilöä Coraa kohti vapautta.
Moshin Hamidin romaani Exit Westissä puolestaan portit heräävät henkiin. Haasteellinen, vaivalloinen matka, jonka pakolaiset joutuvat tekemään ympäri maapalloa paetakseen kuolemaa ja vainoa sekä tavoitellessaan vapautta ja hyvinvointia on kuvaus todellisuudesta. Yksikään termi ei voi kuvata kaikkea sitä, mitä nämä ihmiset joutuvat tavoitteensa eteen tekemään. Lattea asiapuhe sisääntuloväylistä ja porteista yksinkertaistaa ilmiön, mutta Hamid muuttaa nämä metaforat kirjaimellisiksi. Hänen pakolaisensa halkovat maailmaa lumottujen ovien avulla.
Edelliset tarinat ovat jossain mielessä allegorisia. Allegoriassa kuvataan jokin abstrakti käsite, ajatus tai vaikkapa luonnonvoima elollisena oliona. Saduissa esimerkiksi ihmiset saavat usein eläimen hahmon.
Mikä Whiteheadin ja Hamidin kirjoissa on kuitenkin silmiinpistävää se, ettei niissä naamioida mitään ja kaikki on avoimen käsinkosketeltavaa. Nämä kuvitteelliset tarinat ohjaavat lukijan tarkkailemaan kirjan ulkopuolista maailmaa. Ne pakottavat lukijan pohtimaan kriittisesti elinympäristöä, joka tuottaa omalla välttämättömyydellään maanalaisia rautateitä ja pakolaisten käyttämiä reittejä.
Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.