Joulu tunnetaan perhejuhlana, jolloin koti hohtaa puhtautta, pöytä notkuu herkkuja ja maassa on rauha. Kaikilla ihmisillä harras ja iloinen joulumieli. Tätä kiiltokuvaa televisiomainokset ja katalogit tunkevat kasvoillemme jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.
Totuus tässäkin asiassa on monessa kodissa valitettavan toisenlainen. Oma suhteeni jouluun on hyvin ristiriitainen. Perheessäni joulunvietto loppui isäni kuoleman jälkeen ja toisaalta me lapset oltiin jo isoja. Tuli omat perheet ja omat jouluperinteet. Niitä niin kutsuttuja kiiltokuvajouluja.
Elämä tai joulut kun harvoin menevät, kuten on suunnitellut. Olen päässyt myös viettämään muutaman joulun yksin. Nämä kerrat ovat olleet myös osittain omia valintoja ja äärimmäisen kasvattavia kokemuksia. Monesta asiasta tulee itsestäänselvyys siihen asti, kun sitä ei enää ole. Vuosien saatossa olen oppinut jakamaan joulun, ja lapsien kanssa olemme luoneet omat hullunkuriset perinteet perinteisen joulunvieton rinnalle.
Mutta mitä opin yksin vietetyistä jouluista? Sen, että ihminen sopeutuu aina vallitsevaan tilanteeseen, jos antaa sille vaan mahdollisuuden. Välillä se sattuu helvetisti ja joskus se on kevyempää, mutta aina sen läpi luovitaan jotenkin.
Toivon sinulle sydämestäni hyvää joulua, on se sitten perinteinen, erilainen tai uuden elämänvaiheen ensimmäinen.
Yhtenä jouluna menin jouluyönmessuun kaupunginkirkkoon ja huomasin penkillä tutkailevani muita kanssaihmisiä. Miksiköhän tuo on täällä ja mikä mahtaa olla tuon etupenkin kaverin tarina? Jokaisella meillä oli varmasti omanlainen tarina. Olen varma, että jouduin itse aivan samanlaisen skannauksen ja pohdinnan kohteeksi.
Ehkä olimme etsimässä kadonnutta joulumieltä tai etsimässä yhteyttä toisiin kanssaihmisiin. Yksin vietettyjen joulujen isoin plussa oli stressittömyys, ja se, että sai viettää juhlapyhät juuri parhaaksi katsomallaan tavalla.
Itselläni on siis kokemusta rakkauden ja läheisten täyttämästä joulusta, sekä janan toisesta ääripäästä. Samanlainen tilanne on edessä usealla suomalaisella tänäkin jouluna. Lienee oikeutettua sanoa, että niin monta erilaista joulua on, kuin on viettäjääkin.
Hyvä ystäväni, joka toimii poliisina Etelä-Suomessa, kuvasi joulunpyhien työvuoroja vuoden raskaimmiksi. Keikat ovat pääosin kotihälytyksiä ja tunnelma jotain muuta kuin televisiomainoksissa. Sisällä kodissa odottaa rikottu joulu, joka on pirstaleina ja sirpaleina lattialla. Kiiltokuvajoulun kääntöpuoli on rumaa katseltavaa.
Tänäkin jouluna joukko ammattilaisia viettää joulun töissä, kun muu yhteiskunta vaipuu jouluhorrokseen. Heittäen ”keikkaa”, josta ilo ja onnellisuus on kaukana. Joulurauhan julistaminen on kaikunut kuuroille korville ja tyhjille seinille.
”Sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.”
En tiedä onko joulun yltiöpäinen kaupallistuminen vienyt meidät liian kauas perusasioiden ääreltä. Mistä todellinen joulumieli sitten syntyy? Tähän kysymykseen en voi vastata kuin omasta puolestani. Joulujeni erilaisuudesta huolimatta olen pitänyt kiinni perinteistä. Jouluuni kuuluu lenkki, joulusauna ja hyvää ruokaa. Yhdessäolo on iso plussa, muttei välttämättömyys. Hiljaisen joulun tunnelma on hyvin erilainen kuin perhejoulun, mutta molemmat ovat yhtä kauniita ja arvokkaita.
Toivon sinulle sydämestäni hyvää joulua, on se sitten perinteinen, erilainen tai uuden elämänvaiheen ensimmäinen.
Kirjoittaja on Radio Keskisuomalaisen juontaja.