Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka julkiseen keskusteluun ilmaantuu usein kulovalkean tavoin leviäviä tokaisuja, joita niiden esittäjät viljelevät ikään kuin omaperäisinä ajatuksinaan. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat kuluneen vuoden aikana yleistyneet puheet luonnonsuojelusta ”yksityisomaisuuden sosialisointina” ja ”omaisuudensuojan murentamisena”.
Hiljattain eduskunnan ympäristövaliokunta poisti luonnonsuojelulakiesityksestä kaksi pykälää ja julkisuudessa poliitikot ja teollisuuden lobbarit perustelivat tätä omaisuudensuojan turvaamisella. Kuitenkaan valiokunnan omasta mietinnöstä ei löydy tällaisia perusteluita, eikä myöskään perustuslakivaliokunta katsonut pykälien uhkaavan perustuslaillista omaisuudensuojaa. Silti asiassa viljellään omaisuudensuojaretoriikkaa runsain mitoin. Miten tässä näin kävi?
Nykyinen massayhteiskuntamme on niin monimutkainen rakennelma, että se saa ihmiset suorastaan janoamaan propagandaa – yksinkertaistettuja ajatuksia siitä, miten asioista kuuluu ajatella, ja miten sopeutua vallalla oleviin normeihin. Ilman propagandaa olemassaolo teknisen yhteiskunnan monimutkaisissa rattaissa olisi useimmille meistä sietämättömän kuormittavaa.
Massayhteiskuntamme saa ihmiset suorastaan janoamaan propagandaa.
Yksilö ei nimittäin yksinkertaisesti voi ajatella kaikkia maailman asioita, joten useimmiten ihmisten mielipiteet muodostuvatkin täysin ajattelematta. Jotain saatetaan lukea sosiaalisesta mediasta tai katsoa televisiosta, mikä saa aikaan refleksinomaisen tunnereaktion. Tämän jälkeen tuo nopeasti omaksuttu tieto muuntuu kuulijan mielessä ikään kuin omaksi ajatukseksi, jota aletaan toistella ja kaiuttaa laajemmalle, vaikka sen taustalla ei välttämättä ole sekuntiakaan omaa ajattelua. Ja ilman ajattelua voi huomaamattaan alkaa toistella totuutena jotakin, mikä ilmiselvästi ei ole totta.
Jopa toimittajat saattavat kirjoittaa juttuja tältä pohjalta varsinkin nykyisen klikkijournalismin luoman aikapaineen takia. Tässä piilee propagandan vaarallinen ja piilevä luonne: propagandan levittäjä ei useimmiten itse edes tiedosta levittävänsä propagandaa, koska asia tuntuu kuitenkin itse ajatellulta.
Tällainen maaperä on erittäin hedelmällinen valheiden, puolitotuuksien ja vilpillisten argumenttien kylvämiselle. Tällaisessa maaperässä ei olekaan mikään ihme, että yhtäkkiä luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä puhutaan ”metsien sosialisoinnista” ja ”kahdesta miljoonasta hehtaarista korvauksetonta suojelua”.
Näin itsenäisyyspäivän tunnelmissa voisimme itse kukin tarkastella kriittisesti, kuinka itsenäistä oma ajattelumme lopulta on. Varsin usein päästämme suustamme ja näppäimistöltämme kaikenlaista, mitä emme ole oikeastaan ajatelleet, ja se antaa valtaa erityisesti niille, joilla on halua ja resursseja manipuloida yleistä mielipidettä omaksi edukseen.
Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri, eräopas ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.