Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä ja sen kunniaksi Suur-Jyväskylän Lehden Instagram-tilillä starttaa joulukalenteri. Olen parin kuukauden aikana kuvannut ja jututtanut kalenteriin jakelualueemme ihmisiä heille erityisten jouluasioiden kanssa. On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka kivasti ihmiset päättäjistä taiteilijoihin ja yrittäjistä yhdistysihmisiin, ovat heittäytyneet haasteeseen. Usein kuvattavan luo mennessä on tuntunut melkein siltä, kuin olisi ollut itse avaamassa kalenterin luukkua – niin yllätyksellisiä, mietittyjä, hauskoja ja erikoisiakin tarinoita ihmiset ovat tuoneet mukaan kalenteriimme.
Minulla on ollut jokaisella keikalla mukana – ihan varmuuden vuoksi – kassillinen erilaisia tonttulakkeja. Käyttöä niille on ollut vain harvoin ja silloinkin kuvattavalla on ollut jakaa julkaisuun jouluisia ajatuksia.
Joulukalenterista itselleni tulee ensimmäisenä mieleen partiolaisten joulukalenterit ja niiden kaupittelu ovelta ovelle. Olen oman osani näistä kalentereista myynyt ja muistan viimeisille myyntikeikoille lähtemisen olleen jo melkoista valepukuun sonnustautumista. 14-vuotias minä kun ei enää ihan astunut takkutukkaisena ja mustanpuhuvana teininä siihen kuvaan, jota partiokalenterin myyjiltä odotettiin – tai näin ainakin itse ajattelin. Oletin ostajien kukkaroiden aukeavan paremmin, jos myyjällä on partioasun lisäksi letit päässä ja meikitön hymynaama tarjolla.
Suklaa maistui aina pikkuisen äklöltä ja eltaantuneelta.
Näin jälkeenpäin ajatellen, saattaa tosin olla, että olin väärässä. Ehkä mummot (nämä kalentereita eniten ostivat) olisivat nimenomaan pitäneet siitä, että pikkuisen anarkistisen näköinen teini seisoo yhä partioaatteen takana.
Muistan lapsuudesta elävästi myös suklaakalenterit, joiden suklaa maistui aina pikkuisen äklöltä ja eltaantuneelta – sellaiselta, että jos sitä olisi ollut tarjolla levyllinen, olisi iso osa jäänyt syömättä. Silti kalenterisuklaa syötiin aina. Tietysti.
Nykyisin joulua voi odottaa mitä mielikuvituksellisempien kalenterien kanssa. Jouluun voi laskeutua vaikka kosmetiikkakalenterin, erotiikkakalenterin tai olutkalenterin turvin.
Surkkarin joulukalenteria tehdessä olen miettinyt sitä, että maailmassa on tavattoman vähän asioita, joihin ihmiset suhtautuvat pääosin positiivisesti. Nekin, jotka joulua ja sen kaupallisuutta vihaavat, eivät yleensä pyri poistamaan joulumieltä muilta – eivätkä ylimääräisiä pyhäpäiviä itseltään.
Jos haluat nähdä millaisia joulujuttuja jakelualueen ihmiset kalenteriimme toivat, seuraa meitä sosiaalisen median kanavillamme ja verkkosivuillamme. Instagram-tilimme löytyy nimellä Surkkari, Facebook Suur-Jyväskylän Lehti ja verkkosivut www.sjl.fi.
Pyrimme jakamaan ”somessa” aina myös esimakua lehden sisällöstä, jutuista ylimääräiseksi jääneitä asioita, kyselyjä, videoita ja haasteitakin.
Mukavaa joulun odotusta kaikille – niillekin, jotka joulua eivät odota.