Yliopistossa opiskeleva kaverini laittoi minulle muutama viikko sitten viestiä tilanteesta, joka oli tapahtunut heidän kampuksellaan. Vessasta oli kuulunut hysteeristä itkua ja huutoa. Koulun vessan lattialla istuva opiskelija kertoi lopulta olleensa lopen väsynyt kouluun ja sen aiheuttamaan stressiin ja ahdistukseen. Opiskelija oli burnoutin partaalla.
Opiskelen Jyväskylän Tiimiakatemialla liiketaloutta ja yrittäjyyttä. Tuntuu, että varsinkin kuluneen vuoden aikana uupumisesta ja väsymyksestä on puhuttu yhteisössämme aikaisempaa enemmän. Ennen koulun loma-aikoja ollaan monesti jo todella väsähtäneitä, ja loman jälkeen olo ei ole tarpeeksi palautunut. Ajatukset saa juuri tyhjennettyä koulu- ja työasioista, ja sitten koittaakin jo paluu arkeen. Monet opiskelijat tekevät myös loma-aikoina töitä.
Korkeakouluopinnot ovat meille kuin työ. Samalla tavalla kuin oikeassakin työelämässä, voi opiskelijakin palaa loppuun. Tiimiakatemialla opiskelu on käytännönläheistä ja teemme paljon asiakasprojekteja perustamiemme osuuskuntien kautta. Ollaan siis ihan oikeita yrittäjiä!
Päivät venyvät helposti pitkiksi ja monesti viikonloputkin käytetään opintojen edistämiseen. Kiinnostavat asiakasprojektit vievät mukanaan. Viime keväänä kampuksellamme kävi puhumassa pariinkin otteeseen Jamkin opintopsykologi, sillä väsymystä ja uupumista oli niin selvästi huomattavissa.
Työelämän ja koulumaailman luomat paineet ja odotukset ovat stressaavia. Välillä tuntuu, että työ tuntuu merkityksettömältä ja niin sanottuja “pakollisia pahoja” on liikaa. Vaihtelevat ympäristöt ja luokka- sekä ryhmäkoot kuormittavat toisia enemmän. Olo tuntuu lattealta ja voimattomalta.
Uupumistakin on monia eri tasoja. Jos oma tai kaverin olotila alkaa huolestuttaa liikaa, on syytä pyytää apua.
Loppupeleissä kaikki lähtee kuitenkin meistä itsestä. Mihin minä vedän rajan opiskelun ja vapaa-ajan välillä? Huolehdinko palautumisestani tarpeeksi? Jos raja tuntuu liian häilyvältä, on hyvä miettiä omia rajoja ja voimavaroja uudelleen. Kun oma arki alkaa tuntua liian kiireiseltä, aloitan merkitsemällä myös vapaa-aikani kalenteriin.
Ei ole paheksuttavaa jättäytyä pois kurssilta tai siirtää tenttiaikaa seuraavaan ajankohtaan. Eikä se tee sinusta epäonnistujaa. Kukaan, ei koulu- eikä työmaailma, halua ajaa ketään burnouttiin, vaikka se siltä saattaakin välillä tuntua.
Meidän tulee tehdä oma työmme suoritusyhteiskunnasta pois pääsemiseen. Se on meidän kaikkien vastuulla. Ehkä se tapahtuukin näyttämällä aidot tunteemme. Kertomalla, kuinka oikeasti voimme. Karsimalla tehtävistä ja jakamalla vastuuta tasaisemmin. Omaa kehoa ja hyvinvointia kuunnellen. Aina ei tarvitse antaa itsestä sataa prosenttia.
Me opiskelijat olemme tulevaisuuden työntekijöitä ja esimiehiä. Kulttuurillinen muutos suorittamisesta ja täydellisyyteen pyrkimisestä riittävän hyvään ei tapahdu hetkessä.
Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.
Kirjoittaja opiskelee Jyväskylän Tiimiakatemialla kolmatta vuotta yrittäjyyttä.