Tähän ruotsalaiseen kansanlauluun kiteytyy hienosti niin monta tasoa ihmisen auvoisasta elosta ja pikkujouluista. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen ”Nyt sitä saa, nyt sitä saa – juoda taas firman piikkiin”. On vuoden tärkeimpien juhlien aika.
Monilla löytyy kalenterista useampikin merkintä, on työporukan pikkujoulut, harrastepoppoon juhlat, kaveripikkujoulut ja hurjimmilla vielä tammikuussa kuusenkaatajaiset.
Ymmärrän tämän pikkujoulujen uuden tulemisen erittäin hyvin. Itse osallistuin korona-aikana yksiin etäpikkujouluihin. Tilaisuutta voisi hyvin verrata vanhaan suomalaiseen fraasiin: Kyvytön neuvoo halutonta, tekemään tarpeetonta.
Pakko pitää pikkujoulut poikkeusajoista huolimatta ja hauskaa on oltava perkele, vaikka väkisin. Ja sitä se olikin. Väkinäistä. Kukin omassa paikassaan tietokoneen ruudun takana ohjelmaa seuraten. Kaikki rituaalit mitkä live-pikkujouluihin kuuluu, loistivat poissaolollaan.
Tunnen useita ihmisiä, joille pikkujoulusesonki on vuoden parasta aikaa. Kalenteria aletaan täyttämään hyvissä ajoin ja samalla alkaa mietintä siitä, mitä päälle tänä vuonna, mikä on trendikästä ruokaa ja mikä viini sopii parhaiten konvehtien kanssa yhteen. Kyllä, kaikki heistä ovat naisoletettuja.
Onko etkojen aloittaminen kello 14 liian myöhään, jos juhlat alkaa illalla kello 19.
Miesoletettujen ystävieni suurin huolenaihe on se, että onko viinaa varmasti riittävästi ja miten voidaan varmistaa, ettei se lopu kesken. Onko etkojen aloittaminen kello 14 liian myöhään, jos juhlat alkaa illalla kello 19? Suuria kysymyksiä molemmissa ryhmittymissä.
Kliseiden mukaan pikkujouluissa haukutaan pomo, työkaverit, kaadetaan kuusi ja boolimalja. Siinä pahimmassa tapauksessa päädytään vielä vääriin lakanoihin. Voi sitä morkkiksen ja häpeän määrää, mutta ensi vuonna uudestaan, koska pikkujoulut ovat vaan kerran vuodessa.
Jotenkin ironista, että uusi vuosi ja tammikuu ovat meillä ihmisoletetuilla lupauksien ja uuden elämän aikaa. Olen joskus pohtinut, että onko pikkujoulut jonkinasteinen luopumisriitti, vuoden loppuhuipennus, jossa pomot ja työkaverit erotellaan lakanoista – siis jyvät akanoista sanomani piti.
Tunnetusti me suomalaiset syyllistymme helpolla. Mikä onkaan oivallisempi tapa löytää kadoksissa ollut motivaatio kuin vetää pikkujouluissa överit ja sen jälkeen aloittaa uusi elämä. Tipaton ja hipaton tammikuu, salikorttiin virtaa ja vihanneksia lautaselle. Muutenkin kun on tullut jouluna syötyä niin paljon. Kuulostaako tutulta?
Nykyisessä maailmantilanteessa pikkujoulut on paikkansa ansainnut ja ihmiset tarvitset naurua, iloa ja hauskanpitoa kaiken kaameuden ja epävarmuuden vastapainoksi. Paljon mukavampaa on taivastella Pekan ja Maijan sekoilua pikkujouluissa kuin nousevaa inflaatiota ja helvetillisiä sähkölaskuja.
Nyt jos koskaan on syytä järjestää pikkujoulut ja mielellään useammat. Kaiken tämän keskellä olemme sen ansainneet! Vinossa olevat tonttuhatut, itkemisestä levinneet kajaalit ja se firman ujoin kaveri kravatti otsalla taksijonossa kebabit sylissä on se mitä me tarvitsemme.
Kalenteristani löytyy kuusi merkintään, jossa lukee pikkujoulut, perässä firman nimi ja teema. Itselleni ne ovat työkeikkoja ja omassa roolissani pääsen seikkailemaan mitä ihmeellisempiin juhliin tänä vuonna. Odotukset ovat korkealla. Tahdon nähdä tanssivia ja nauravia ihmisiä. Kuulla korvia huumaavaa meteliä, kun kaikki keskustelevat huutamalla vieruskaverinsa kanssa musiikin pauhatessa päälle.
Lähes aina työni päättyy siinä vaiheessa, kun porukka lähtee juhlista jatkoille tai kotiin. Kun kamat on pakattu ja hyppään autoon ja näen liikennevaloissa juhlijan kravatti otsallaan keskivaikeassa etukumarassa. Hymyilen – on vuoden taianomaisin aika. Tätä varten pikkujoulut on keksitty.
Kirjoittaja on Radio Keskisuomalaisen juontaja, joka ei vietä tip tap tipatonta joulukuuta.