Elon Musk on aiheuttanut harmaita hiuksia kummallisilla kommenteillaan niin Tesla-omistajille kuin Twitter-kansalle. Muun muassa Jari Sarasvuo ja Mika “Marimekko” Ihamuotila kertoivat myyvänsä Teslansa, koska PayPalia ja SpaceX-yhtiötä perustamassa ollut bisnesnero ehdotti käytännössä Ukrainan Krimin niemimaata liitettäväksi virallisesti osaksi Venäjää. Musk pohti tämän olevan yksi tie rauhaan.
Eikä tässä vielä kaikki: tänä vuonna Musk osti Twitterin itselleen 44 miljardilla dollarilla, antoi lokakuussa potkut johtokunnalle ja julisti itsensä Twitterin toimitusjohtajaksi. Aiemmin Musk on vihjaillut sillä, että haluaisi palauttaa ostamaansa sosiaaliseen mediaan sananvapauden. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että Donald Trump pääsisi viljelemään omaa sisältöään vapaasti Twitteriin, josta tämä entinen Yhdysvaltain presidentti suljettiin ulos Yhdysvaltain kongressitalon valtauksen jälkeen. Syystäkin.
Olen aiemmin tällä palstalla kertonut omista kokemuksistani Twitterissä. Näistä ikävin oli erään keskustelijan tekemä aiheeton lastensuojeluilmoitus, koska olin eri mieltä hänen kanssaan asiasta, jota en edes enää muista.
Tämä on ollut Twitterissä monille ongelma, mutta se kertoo kaiken tarpeellisen heistä.
Twitter on muutenkin kuin se ystävä- tai opiskelupiirin tai työpaikan negatiivista ilmapiiriä levittävä juorukello, joka saa peruspositiivisetkin ihmiset levittämään negatiivisia ajatuksia. Useimmiten taustalla on kuitenkin muuttuva maailma, jota näiden juorujen levittäjä ei halua kohdata. Mukavuudenhalukkuus ja laiskuus tekevät joskus ihmisistä ikäviä.
Nyt on kuitenkin Twitterille tullut uusi vaihtoehto, nimeltään Mastodon. Avoimella lähdekoodilla luotu Mastodon on ollut oikeasti jo kuuden vuoden ajan toiminnassa, mutta jostain syystä sen nimi on noussut monien huulille juuri nyt. Totta kai tämä kiinnosti minuakin, joten liityin lokakuun lopussa Mastodoniin ja sen suomalaiseen instanssiin nimeltä Mastodontti.fi.
Twitterin kaltaisessa käyttöliittymässä käyttäjä voi valita serverin eli instanssin, jossa hän haluaa keskustella. Esimerkiksi saksalaisille metallimusiikin ystäville on olemassa oma serveri. On hyvinkin mahdollista, ettei kukaan vie tällaisessa ”kuplassa” keskustelua politiikkaan ja leppoisa keskustelu kiinnostaa minuakin Twitterin jälkeen. Hienoa on se, että mikään yritys ei voi omistaa Mastodonia. Sitä hallitsevat käyttäjät, jotka perustavat servereitä ja moderoivat niiden sisältöä.
Mastodonin virallinen klausuuli kuuluu näin: ”Emme voi hallita palvelimia, mutta voimme hallita sitä, mitä mainostamme joinmastodon.org -sivustolla. Organisaatiomme ohjaa sinut vain palvelimille, jotka ovat johdonmukaisesti sitoutuneet rasismin, seksismin ja transfobian vastaiseen moderointiin.”
Tämä on ollut Twitterissä monille ongelma, mutta se kertoo kaiken tarpeellisen heistä.
Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.