Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Tänä vuonna se ei välttämättä yllätäkään

Tieliikenteessä eletään vuoden vaarallisimpia aikoja, kun hirvet liikkuvat hämärissä ja talvirenkaita säästelevät autoilijat liukastelevat aamuliikenteessä. Myös silmältä menee hetki tottua pimeään keliin ja sateen hajottamiin valoihin. Aamu valkenee ja hämärä tulee kellojen ruuvaamisen vuoksi aiemmin.

Hirville on hankala heijastimia pukea, mutta lapsille se onnistuu, ja niin kannattaa tehdä. Aamuhämärässä liikkuessa vaikuttaa siltä, että polkupyörien valot ja lasten heijastavat vaatteet ovat lisääntyneet katukuvassa.

Toivottavasti kehityssuunta on sama kuin pyöräilykypärillä, että heijastimista tulee vähitellen itsestäänselvyys ja niiden puuttuminen alkaa häiritä liikkujaa itseäänkin.

Hirville on hankala heijastimia pukea, mutta lapsille se onnistuu.

Pimeät liikkujat herättävät liikenteessä jo kummastusta, jos niitä näkee. Ilman heijastimia kulkevien rivit käyvät yhä harvemmiksi.

Talvirenkaiden vaihtosesonki on perinteisesti kesärengassesonkia vilkkaampi, koska kun talvi yllättää, vielä kesäkumeilla ajavat autoilijat ryntäävät samaan aikaan varaamaan aikaa vaihdolle.

30 vuotta renkaiden kanssa pyörinyt Rengasnuoran yrittäjä ja Autorengasliiton jyväskyläläinen puheenjohtaja Jarmo Nuora epäilee, että tänä vuonna talvi ei yllätä autoilijoita yhtä pahasti kuin aiempina vuosina. Nuoran mukaan renkaanvaihtosesonki on ollut poikkeuksellinen, sillä talvirenkaita on vaihdettu vilkkaasti jo ennen ensimmäisiä kunnon pakkasjaksoja.

Autoilijat eivät ole juuri edellisvuotta valveutuneempia, vaan ilmiö johtuu ennen kaikkea siitä, että renkaita vaihdetaan Jyväskylässä aina samoihin aikoihin, mutta tänä vuonna keli on ollut tavallista lämpimämpi. Viikko alkoi pakkasella, mutta tulevat päivät jatkuvat ennusteen mukaan lauhoina.

Renkaidenvaihto on käynyt monella mielessä ilman talven säikyttelyäkin, sillä uutisissa on puhuttu talvirenkaiden saatavuusongelmista.

Myös laki on muuttunut. Jo parin vuoden ajan laki on edellyttänyt talvirenkaiden käyttöä marras–maaliskuun välillä silloin, kun keli sitä edellyttää. Aiemmin pakkoaika oli napakampi.

Nuora muistuttaa, että keli edellyttää talvirenkaita, jos ajoalueen sivutiet ovat liukkaat. Ei riitä, että korkean hoitoluokituksen Nelostie on sula.