Jyväskylän kaupungin ensi vuoden pari miljoonaa euroa ylijäämäistä talousarviota tehdään poikkeuksellisissa olosuhteissa. Epävarmuustekijöitä on tungokseksi asti: Venäjän aloittama sota Ukrainassa ja sen vaikutukset, inflaatio eli ostovoiman heikkeneminen, energiakustannusten nousu ja mahdollinen pula sekä sosiaali-, terveys ja pelastuspalveluiden siirtyminen hyvinvointialueen vastuulle.
Vastuiden siirtyminen hyvinvointialueelle lisää myös varmuutta, sillä kaupungin talousarvion suurimmat ylitykset ovat perinteisesti tulleet erikoissairaanhoidosta, vanhuspalveluista ja lastensuojelusta. Nyt ne kustannukset ovat hyvinvointialueen huolia, mutta toki edelleen meidän veronmaksajien maksettavana.
Kaupungin talous- ja strategiajohtaja Lasse Leppä ei pääse eroon sotesta ensi vuonnakaan, sillä hän vaihtaa leiriä ja siirtyy hyvinvointialueelle konsernipalveluiden toimialajohtajaksi.
Epävarmoissa oloissa varaudutaan ennätysinvestointeihin.
Henkilöstömuutokset luovat osaltaan epävarmuutta kaupungin ensi vuoteen. Talous- ja strategiajohtajan vaihtumisen lisäksi katkolla on kaupunginjohtajan pesti, joskin tehtävään jatkokaudelle hakenut Timo Koivisto on vahvoilla myös uudelle kaudelle.
Ennätyksellisen epävarmoissa oloissa varaudutaan myös ennätysinvestointeihin: Investointeja on esityksessä reilun 126 miljoonan euron edestä. Moinen määrä edellyttää lainan ottamista. Lainakanta kasvaakin 64 miljoonaa euroa reiluun 400 miljoonaan euroon. Kasvusta huolimatta lainakanta pysyy alle maan keskiarvon ja on toiseksi alhaisin Helsingin jälkeen.
Ensi vuonna euroja aiotaan käyttää uuden rakentamisen lisäksi vahoista rakennuksista huolehtimiseen, kun investointilistalla ovat Lyseon päärakennus ja Cygnaeuksen koulun peruskorjaushankkeet. 23 miljoonaa euroa varataan myös Hippos-hankkeen käynnistymiseen.
Vanhaa kunnioittava, uutta rakentava ja kasvuun uskova budjetti tuntuu lisälainasta huolimatta kaiken epävarmuuden keskellä lohdulliselta.
Lähivuodet näyttävät, kuinka raskaista sote- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuista pääsy heijastuu kaupungin toimintaan. Samalla nähdään, kuinka alueille kierteellä heitetty raskas ja liukas pallo pysyy sen näpeissä. Toivottavasti hyvin.