Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Jääkö naapuri hissiin kahdeksi tunniksi?

Edesmenneellä Eila-tädilläni oli tapana sanoa "Nyt pistää niin vihaks" ja silloin oli hänellä jo verenpaine huipussaan. Samoissa tunnelmissa olen kuunnellut, kun julkisuudessa puhutaan mahdollisista kahden tunnin sähkökatkoksista. Sillä kohtaa mielilauseeni on "Missä maailmassa nämä ihmiset elävät!" Eli he, jotka ehdottavat ja mahdollisesti jopa päättävät sellaisista.

Ymmärrän hyvin miksi sähkön kulutusta pitää rajoittaa tulevana talvena niin ihmisten sähkölaskujen kuin koko maan vaikean energiatilanteen vuoksi. Mutta kahden tunnin sähkökatkoksissa ei ole mielestäni mitään järkeä. Aluksi puhuttiin, että katkoksista ilmoitetaan tekstiviestillä, mutta jokin aika sitten kerrottiin, että katkokset voivat tulla ilmoittamatta. Siis mitä!?

Viimeksi viime viikolla jonkin sähköyhtiön edustaja sanoi uutisissa silmät kirkkaana, että ensin sammutetaan sähköt 500–1000 asukkaalta, ja kun kaksi tuntia on heillä täynnä, siirrytään seuraavaan ryhmään. Kuulostaa erittäin helpolta ajatuksena, mutta ihmisten elämästä tehdään näin todella vaikeaa.

Näen jo mielessäni, kun seison uuniin menevät sämpylät pellillä, ja sillä hetkellä tulee pimeys ja uunista häviää merkkivalo. Voin tunnustaa, että sanavalintani eivät olisi sen jälkeen kovin kauniita.

Asun maaseututaajamassa ja meille sähköjen katkaisu tietää totaalista pimeyttä lumen valoa lukuun ottamatta – jos siis on lunta. Ainut valonpilkku olisi junan vaihteiden merkkivalo (vihreä tai punainen) ja toivon mukaan noin 70 metrin päässä oleva yksi katulyhty.

Kun pihavalaistus sammuu, samalla eivät syty myöskään liiketunnistimella syttyvät pihavalot. Ei ole kovinkaan turvallista, että talven liukkailla taiteilen pimeässä kotia kohti, ja lumityöt jäävät tekemättä, kun en näe mitä teen.

Kotini ei myöskään olisi pimeässä turvallinen. Entä mistä saan valoa? Pimeässä alkaisi tuikkujen ja kynttilöiden sytyttäminen, että näkisin kävellä kodissani. Alanko siis kulkea talvella koko ajan otsalamppu päässä kaiken varalta?

Onko sähkökatkoksia miettiville tullut mieleen, miten tehdään etätöitä kotona, miten turvataan laitteiden toiminta, joita jotkut sairaat käyttävät kotonaan, mitä tuumii juuri ja juuri kotonaan pärjäävä muistisairas, jolta pimenee koti yhtäkkiä, miten lapset reagoivat täyspimeään, entä montako hälytystä tulee Koneelle, kun joku on jäänyt hissiin jumiin ja miten rajataan katkos lähiössä, jossa on esimerkiksi päiväkoti ja vanhainkoti.

Suomessa on talvella melkein pimeää viimeistään kello 15. Jollainhan sitä valoa aletaan loihtia kotiin ja kuinka monta tulipaloa syttyy sen takia, kun kynttilät kaatuvat.

Entä kun jääkaappi, kylpyhuoneen lattialämmitys tai koti ehtii vähän viiletä katkostuntien aikana, kuinka paljon menee sähköä siihen, että lämpöasteet saadaan normaaliksi. Eli tuleeko tässä kuitenkaan säästöä?

Eniten hämmästelen, että kukaan ei puhu näistä arjen asioista julkisuudessa eli miten sähkön katkeaminen vaikuttaa ihmisten arkisiin asioihin.

Jokin aika sitten uutisoitiin systeemistä, joilla ilmoitetaan ihmisille esimerkiksi kovilla pakkasilla, että älkää juuri nyt lämmittäkö saunaa, kun sähkönkulutus on muutenkin kova. Onko joku jo luomassa systeemiä, jolla viestittely toteutetaan? Asialla on jo kiire, jos sellainen systeemi luodaan. Tietävätkö sähköyhtiöt kaikkien asiakkaiden puhelinnumerot, heidänkin, joiden numero on salainen? Mutta joka tapauksessa tälle suunnitelmalle näytän vihreää valoa. Mieluummin olen saunomatta kuin istun kaksi tuntia pimeässä.

Kirjoittaja on Suur-Jyväskylän Lehden toimittaja.