Aikaisemmin katsoin lehdistä kauniita, viimeisteltyjä puutarhoja ja tunsin puutarhasaksien piston sydämessäni. Television puutarhaohjelmissa luodaan mahdottomista kohteista huippukauniita keitaita ja minua ne alkoivat masentaa.
En ikinä pysty lähellekään samaan, vaikka kuinka keväällä päätän, että jaksan kitkeä rikkaruohoja loputtomiin. Aina ne vaan pääsevät ryöpsähtämään tiettyihin kohtiin pihamaalla ja sitten peli on menetetty. Kukkapenkit pysyvät hallinnassa, mutta sitten syntyy niitä alueita, joissa voikukat ja muut rikkaruohot kasvavat suunnilleen pensaiden kokoisiksi.
Haluaisin nauttia omasta mielestäni kauniista puutarhasta, mutta sitten näen ne epäkohdat, joita siellä ei saisi olla puutarhaexperttien mukaan.
Sitten koitti aika, kun alettiin puhua, että jopa nurmikon voi jättää leikkaamatta, ja voi antaa pihamaan vähän villiintyä luonnon parhaaksi. Nurmikon kyllä leikkaan edelleen hyvinkin säännöllisesti lehtokotiloiden ja viihtyisyyden vuoksi, mutta enää en ota stressiä niistä pienistä luontokohteista pihamaallamme.
Jo ennen luontoherätystä jätin tarkoituksella pihamme siileille ”suoja-alueita”. Ne eivät tykkää, jos piha on kokonaan lyhyellä nurmella. Ne tarvitsevat hädän hetkellä kukkia tai muita kasveja, joiden suojaan ne voivat mennä.
Tällaisia hädän hetkiä ovat esimerkiksi junat, jotka menevät säännöllisesti kotitalomme ohi. Kun juna tulee, siili lähtee kipittämään suojaan, ja useimmiten ei edes ehdi puskaan, kun juna on jo mennyt menojaan.
Tein haastattelua perhosista pari vuotta sitten, ja silloin sain tietää, että nokkoset ovat nokkosperhosille välttämättömiä lisääntymisen vuoksi. Kuulosti hyvin loogiselta. Aikaisemmin olin repinyt nokkosen alut pois, mutta nyt muutama varsi saa kasvaa jopa kukkapenkissä. Vielä en tiedä onko nokkosperhosten määrä kasvanut pihassamme, mutta toivon ainakin.
Tänä keväänä havahduin pajujen tärkeyteen. Kylmänä keväänä oikein mikään ei lähtenyt kasvuun, saati kukkimaan, ja näin miten mehiläiset hakivat ruokaa pajujen kukinnoista. Ne olivat täynnä siitepölyä, kun mikään muu ei vielä tarjonnut lentäville ravintoa. Eli pajukkokin saa kasvaa tontin laidalla rauhassa tämän jälkeen.
Senkin olen huomannut, että pölyttäjät eivät ole kiinnostuneita kaikista istutetuista kesäkukista, sillä monikaan niistä ei kuulu Suomen luontoon. Sen sijaan monet vaatimattomankin näköiset luonnonkukat ovat pölyttäjien suuressa suosiossa.
Suurin helpotus itselleni on kuitenkin se, että kotipihani ei tarvitse olla täydellinen. Samalla minultakaan ei vaadita täydellisyyttä. Muutamat orvokit saavat puskea kukkaa kotiportaiden lautojen välissä ja tulikukka tehdä taimensa pihalaattojen väliin. Ja horsmat voivat kukkia istutettujen perennojen seassa.
Nautin edelleen hyvin paljon, kun näen rakkaudella ja ajan kanssa hoidetun puutarhan. Näen vaikkapa mikä kasviryhmä on vaatinut erityisen paljon työtä, miten puutarhan istutusten värit on suunniteltu ja mitä kaikkea kasvimaalla kasvaakaan. Arvostan sitä todella paljon.
Olen alkanut katsoa ympäristöä yhä enemmän luonnon kiertokulun kuin ihmisen puutarhaharrastuksen näkökulmasta. Ja omilla taimivalinnoilla voin myös auttaa esimerkiksi pölyttäjien elämää.
Kirjoittaja on Suur-Jyväskylän Lehden toimittaja.