Energia ja meillä Suomessa erityisesti sähkö pysyy ihmisten huulilla ja mielen päällä syksyn edetessä ja talven lähetessä.
Huoli ilmaston lämpenemisestä on kannustanut jo pitkään päästöjen vähentämiseen. Liikenteessä se on tarkoittanut polttomoottorivoiman korvaamista sähkömoottorivoimalla.
Sähköauton hankinta on tuettu ja polttomoottoriauton romuttamisesta on saanut rahaa, jos tilalle on hankkinut esimerkiksi sähköauton tai sähköpyörän.
Liikenteessä sähköllä liikkuvista menopeleistä on tullut hyveitä huolimatta siitä, millä niiden tarvitsema sähkö tuotetaan.
Miten sähköä riittää, kun yhä useampi tarvitsee sitä autoonsa?
Samalla sähköllä lämpiävät talot sen sijaan eivät ole yhtä hyvässä huudossa. Lämmitysmuoto saattaa laskea asunnon arvoa ja varsinkin suorasähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuvat ihmiset joutuvat ponnistelemaan selvitäkseen tulevista sähkölaskuistaan, jos sopimus sallii hinnanvaihtelut.
Sähköstä voi viikosta ja lähteestä riippuen tulla ensi talvena jopa pulaa. Hankalinta on, jos pakkanen kiristyy ja tuuli loppuu. Silloin eivät propellit jauha sähköä, ja juuri silloin sille olisi eniten tarvetta.
Jos sähkö ei tahdo riittää nykytilanteessa kovilla pakkasilla koteihin, teollisuuteen ja yhteiskunnan pyörittämiseen, miten se riittää, kun yhä useampi tarvitsee virtaa myös autoonsa? Sähköautotkin tarvitsevat tiheämmin latausta juuri kylmällä kelillä.
Syntyykö meille uusi käsite: talviauto? Tähän saakka vanhat, osan vuodesta seisovat ja polttoainetta tarvitsevat menopelit on mielletty kesäautoiksi. Pian polttomoottorilla käyviä kiesejä voidaan kutsua talviautoiksi. Ne otetaan käyttöön kovimmilla pakkasilla, jotta sähköä riittää muun yhteiskunnan tarpeisiin.
Kesäautoiksi sen sijaan kelpaavat sähköllä kulkevat pirssit. Lämpimillä keleillä niiden akuissa riittää menoenergiaa paremmin kuin talvella ja kesällä auton lataaminenkin on edullista, kun sähköä ei kulu lämmitykseen.
Energiakriisistä seuraa myös hyvää, kunhan akuutti ja kohtuuton hintojen nousu saadaan ensin kuriin. Pidemmän päälle kriisi opettaa meidät säästämään energiaa.
Nopeampi vaikutus näkyy jo esimerkiksi Kävelykadulla, jossa on yksi matkankatkaisijaryhmä vähemmän, kun kukaan ei tarjoa edullisia sähkösopimuksia.