Jyväsjärven rannalla kulkevan Rantaraitin kaupunginpuoleinen reitti on tullut parin vuoden aikana tutuksi. Samalla myös muutamasta sen tallaajasta on tullut tuttuja kasvoja. Mutta vain kasvoja, rupattelemaan ei tietenkään ole ryhdytty. Moinen sosiaalisuus olisi kummallista kotimaisella mittapuulla, tässä iässä ja etenkin aamulla.
Lähes joka aamu Mattilanniemessä vastaan tulee arviolta yli 60-vuotias mies, jolla on pitkähihainen paita mukana. Tänä vuonna se on kulkenut usein kädessä, sillä kävellä on tarjennut ilmankin. Vähän hänen jälkeensä sauvojen kanssa kävelee hänen ikätoverinsa useimmiten mustaan pukeutuneena.
Schaumanin linnan ja Aholaidan välillä vastaan polkee nuori nainen, joka katsoo silmiin ja käyttää nopean hymyn kasvoillaan. Hymystä huolimatta hän näyttää välillä surumieliseltä.
Mestari voi joutua varaamaan selkääntaputtelijoiden vuoksi ylimääräisen käynnin hierojalla.
Jos kohtaan heidät eri paikassa, joudun tarkistamaan, paljonko kello on.
Valtaosa vastaantulijoista on kasvoja ilman nimiä. Silloin tällöin vastaan tulee myös poikkeuksia. Pari viikkoa sitten Lutakossa vilahti Jyväskylässä asuva Toyotan rallitallin kuljettaja Takamoto Katsuta.
Tuoreeseen Euroopan mestariin kiinnitin huomiota aluksi räikeiden lenkkareiden vuoksi. Myös kasvot näyttivät tutuilta, mutta nimestä ei ollut vielä silloin tietoa. Pian kohtaamisen jälkeen lenkkareiden ulkoiluttaja juoksi televisiossa ja kasvot saivat nimen: Topi Raitanen.
Viikonlopun jälkeen myös moni muu kiinnittänee huomiota Rantaraitilla mestaruuskuntonsa hankkineeseen kevyen oloisesti lenkkeilevään mieheen. Mestari voi joutua varaamaan lähiviikkoina lenkille vähän enemmän aikaa. Ja selkääntaputtelijoiden vuoksi kenties ylimääräisen käynnin hierojalla.
Viime viikolla vastaan käveli kerralla kourallinen tuttuja, kun polkaisin kotiin keskustan kautta. Kirkkopuistossa valkoisessa kesämekossa vastaan käveli pääministeri Sanna Marin (sd.) aluevaltuuston puheenjohtajan Jani Kokon (sd.), Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jaakko Selinin (kok.) ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jukka Hämäläisen (sd.) sekä turvamiesten saattelemana.
Kaikki vaikuttivat työkuntoisilta.