Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni | Poliisin päivää vietetään lauantaina

Poliisin päivä on järjestetty vuodesta 2009 lähtien. Tilaisuuksiin on osallistunut vuosittain valtakunnallisesti tuhansia ihmisiä, Keski-Suomessakin aina satoja. Viime vuonna poliisin päivä peruttiin koronaepidemian takia, ja toissa vuonna se järjestettiin virtuaalisesti.

Poliisin päivää vietetään nyt siis kahden vuoden tauon jälkeen myös Keski-Suomessa, tällä kertaa Jyväskylässä ja Äänekoskella ensi lauantaina 27.8., molemmilla paikkakunnilla kello 11–15. Äänekoskella paikkana on poliisiaseman piha ja Jyväskylässä Aren aukio.

Tämän vuoden teemana päivässä on ”poliisin toimintakyky”, eli se, miten poliisi on varautunut erilaisiin tilanteisiin ja uhkakuviin. Paikalla on erilaista poliisin kalustoa, joka varmasti kiinnostaa erityisesti perheen nuorimpia, miksei muitakin.

Tiukatkin kysymykset ovat sallittuja.

Tapahtumassa on mukana poliisin työntekijöitä eri poliisitoiminnan sektoreilta, muun muassa liikennepoliisista, rikostutkinnasta, viestinnästä sekä lupahallinnosta. Voisin vinkkinä mainita, että Jyväskylässä mukana on myös poliisiopiskelijoita, joilta voi kysyä poliisin koulutuksesta. Montakohan leukaa pitääkään vetää päästäkseen poliisikouluun? Lupahallinnon edustajilta voi kysellä vaikkapa ajanvaraustilanteesta lupapalveluihin tai aseluvan vaatimuksista. Lisäksi esimerkiksi poliisin sosiaalisen median toiminnasta voi kysyä viestinnän edustajilta.

Olen itse ollut mukana näissä tapahtumissa useina vuosina, ja tunnelma on aina ollut välitön ja rento. Usein juteltavaa riittäisi pidemmäksikin aikaa, kun kerrankin on mahdollisuus kysellä rennossa ilmapiirissä poliisilta mitä tahansa mieleen juolahtaa. Jokaiseen kysymykseen on aina saanut varmasti jonkinlaisen vastauksen, ja jos nyt ei ole sattunut lakikirjaa mukana olemaan, on vastaus kaivettu vaikkapa sähköpostiin seuraavalla viikolla.

Yleisin puheenaihe on joka vuosi ollut liikenne. Monesti oman kotikadun liikennerajoitukset tai ylinopeudet ovat kiinnostavimpia keskustelunaiheita – ja tietysti se, miten poliisi niitä valvoo tai ei valvo. Voisinpa kuvitella, että mopot ja niiden pärinä ovat yksi tämän vuoden suosituimmista keskustelunaiheista. Ja nuoremman väen varauksettoman huomion saavat tietysti poliisiautot ja muu kalusto, jota paikalla pääsee tutkimaan lähempää.

Koska varautuminen on päivän teema, paikalla saattaa olla hieman normaalista poikkeavaakin kalustoa. Tosin poliisin pitää aina olla valmis lähtemään tehtävälle, kun hätäkeskus sellaisen välittää, joten tilanteet saattavat vaihdella ja paikalla olla erilaista kalustoa eri aikaan. Toivotaan poliisin keikkarintamalle hiljaista lauantaita.

Nähtävää on siis tarjolla koko perheelle, kahvinjuonnin lomassa voi turista poliisien kanssa niitä näitä. Tiukatkin kysymykset ovat sallittuja. Tervetuloa!

Kirjoittaja on Lupavalvontayksikön johtaja Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.