Kolumni | Tunteiden moninaisuus

Sosiaalipsykologi Batja Mesquita käsittelee uudessa teoksessaan Between Us: How Cultures Create Emotions sitä, kuinka tunteet eivät ole yksinomaan psyykestämme luonnollisesti nousevia asioita, vaan ne ovat konstruktioita, jotka perimme yhteisöistämme. Hän haastaa meitä siirtymään eteenpäin aikaisempien tutkijoiden ajatuksesta, jonka mukaan voisimme tunnistaa pienen joukon perustunteita, jotka olisivat kaikille maailman ihmisille samoja. Tyypillisesti näiksi tunteiksi on nimetty viha, pelko, inho, hämmästys, ilo ja suru.

Mesquita uskoi pitkään psykologian perusajatukseen, että ihmisten tunne-elämät ovat erilaisia, mutta perustunteet ovat samoja. Tutkimusten edetessä hän alkoi kuitenkin menettää aikaisemman luottamuksensa. Häntä alkoi vaivata kysymys, mitä lopulta tarkoittaa se, että ihmisten tunteet olisivat samoja. Työskennellessään pakolaisten ja maahanmuuttajien kanssa ja lopulta ollessaan itse maahanmuuttaja, siirryttyään Alankomaista Yhdysvaltoihin, hän alkoi käsittää, että ajatus kulttuurisesti muuttumattomista tunteista oli enemminkin ideologinen väite kuin tieteellinen tosiasia.

Hän alkoi käsittää, ettei kaikissa kielissä ole edes sanaa tunteille. Entäpä erityisten tunteiden sanat? Jos kaikissa kielissä olisi yhtenevät sanat perustunteille, silloinhan ainakin näyttäisi siltä, että sanat porautuisivat todellisuuden juuriin saakka. Evoluutiobiologi Ernst Mayr esimerkiksi ajatteli, että lajeja koskevat käsitteet olivat tällaisia käsitteitä, jotka vastaavat luonnonolioita itsessään. Hän hämmästyi esimerkiksi sitä, että kivikaudella eläneet ihmiset tunnistivat tietyiksi lajeiksi juuri samat luonnonoliot kuin modernin ajan luonnontieteilijät. Mesquita kysyykin, ovatko esimerkiksi viha ja pelko samanlaisia asioita kuin Mayrin lajit?

Mesquita seuraa Lisa Feld Barretin ja muiden konstruktionistien linjaa ja kuvaa kielitieteellistä aineistoa, joka haastaa universalistisen tunneteorian. Muun muassa japanilaisilla on yksi sana haji, joka tarkoittaa sekä häpeää ja nolostumista. Monet kielet eivät tee tätä erottelua.

Beduiinien käyttämä sana hasha kattaa sekä häpeän ja nolostumisen että ujouden ja arvokkuuden. Hiligainon kielessä on sana bētang, jonka merkitys sisältää kaikki edelliset sekä kunnioittavan pelon ja kuuliaisuuden. Kiinan kielessä ei ole kunnollista käännöstä itsetunnolle. Gandan kielessä itäisessä Afrikassa on käytössä sana okusunguwala joka merkitsee sekä vihaa että surua. Japanilaiset taas ovat hämmästyneitä, kun kuulevat, ettei englannin kielessä ole vastinetta heidän amae-sanalleen, joka tarkoittaa esimerkiksi lapsuudessa koettua kutakuinkin täydellistä riippuvaisuutta hoitajamme hemmottelusta ja suopeudesta. Kielet siis järjestelevät tunteiden maailmaa hyvin eri tavoin sekä tekevät laadullisesti ja määrällisesti erilaisia erotteluja tunteiden välille.

Kun opimme mitä ihmiset muissa kulttuureissa ”tekevät” tunteillaan, voimme ymmärtää miten omassa kulttuurissamme tunteilemme. Konstruktivistit ovat tässä oikeassa. Psykologian yleisesti hyväksymässä käsityksessä tunteista kuvastuu vahvasti länsimainen ajatustapa tunteista yksilön sisäisinä ilmiöinä. Kun alamme jakamaan esimerkkejä tunteista ennemminkin kuin abstraktioita, oivallamme, että kieli, jolla puhumme tunteistamme, sijaitsee lähtökohtaisesti jo jossain, se on vahvasti suhteessa johonkin ja siinä on arvostelmia maailmasta, joka on mielemme ulkopuolella.

Tunteilla on monia ilmenemismuotoja, ne ovat suhtautumistapoja, orientaatioita, arvostamisia, asenteita ja niin edelleen. Tunteiden ontologia onkin paljon rikkaampi kuin mitä perinteisesti on ajateltu.

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.