Onneksi on taas viikonpäivä, toisteli eräs televisiokanava tovi sitten. Huokaisuun on helppo yhtyä, kun arki on taas alkanut.
Monissa kodeissa arki alkaa juuri tänään, kun koulujen lukuvuosi käynnistyy. Jyväskylässä koulutielle kiireisten työssäkäyvien sekaan lähti tänään 13 730 lasta ja nuorta. Heistä ensimmäiselle luokalle menee 1 475 lasta ja yläkoulun aloittaa 1 600 nuorta.
Koulujen alku tarkoittaa sitä, että kouluikäisillä on taas paikka, minne mennä ja jossa ammattilaiset miettivät, mitä he arkipäivittäin syövät ja tekevät.
Ilman arkea ei olisi lomaa ja elo olisi vähän pötkömpää.
Samalla päivähoidon kesäajan poikkeukset jäävät taakse ja bussit alkavat noudattaa tuttuja tiheämpiä aikatauluja.
Tähän aikaan vuodesta toimistotyöläisille kerrotaan vinkkejä pehmeään työhön paluuseen ja muistutetaan, että lomalla oivallettuja rentoutumishetkiä pitää tuoda myös arkeen ja että kesästä voi nauttia myös loman jälkeen. Muutaman viikon loman jälkeen tarve on ennemmin tuoda vihdoin arkea ja rutiineja epämääräisesti vellovaan elämään.
Oma ja lasten kroppa on totutettava taas iltanukahtamiseen ja aamuheräämiseen. Lisäksi täytyy herätellä kesäkuukausien aikana syvään lepotilaan siirtynyt koulujen viestikanava Wilma. Ainakin vielä tälle lukuvuodelle. Jyväskylässä se on jäämässä historiaan ensi syksynä, kun tilalle tulee toinen järjestelmä.
Totuttelua vaativat myös pitkästä aikaa pitkät lahkeet. Lisäksi on ja palautettava mieleen, miten aurinkoisessa säässä grillataan ilman olutta.
Työ- ja koulumatka tarjoavat monelle luontevan tavan aloittaa taas säännöllisempi liikkuminen. Aikataulujen ansiosta aamulla, päivällä ja illemmalla tulee myös syötyä säännöllisemmin. Kahvin kulutus uhkaa tosin kasvaa liian suureksi. Onneksi sitä hillitsee hintataso.
Arki tuo päivään rytmin sekä rutiineja, ja juuri niitä ihminen kaipaa. Onneksi arki on ihmisen parasta aikaa, sillä sitä riittää taas pitkälle syksyyn.
Loma ja arki ovat toisistaan riippuvainen pari. Loma katkaisee arjen ja auttaa huomaamaan sen hyvät puolet. Ilman arkea taas ei olisi lainkaan lomaa ja elo olisi vähän pötkömpää.