Tänä vuonna olen pyöräillyt reippaasti enemmän kuin pitkään aikaan. Siihen vaikuttaa epäsuorasti polttoaineen hinta ja suorasti se, että auto on jäänyt korjaamatta polttoaineen hinnan noustua. Toisaalta asun perheeni kanssa niin lähellä keskustaa, että auton omistaminen on tuntunut varsinkin keväällä ja kesällä muutenkin turhalta. Mieli saattaa muuttua, kun lumi ja pakkaset iskevät naamalle joskus parin kuukauden päästä.
Viime aikoina olen myös innostunut vihattuja sähköskuutteja toimittavan yrityksen sähköpolkupyöristä, joilla matka taittuu vieläkin joutuisammin. Erityisesti olen kiittänyt tätä keksintöä Jyväskylän ylämäissä, joissa tavallisella munamankelilla henki meinaa loppua ykkösvaihteellakin. Ylivieskalaissyntyisenä aakeat laakeat Pohjois-Pohjanmaan pyörätiet olivat tylsän tasaisia, mutta voimia säästäviä.
Jyväskylä onkin mainio kaupunki pyöräilylle, sillä turvallisia ja mukavasti oikaisevia teitä on rakennettu eri puolille pitäjää. Rantaraittia pitkin pääsen esimerkiksi itse huomattavasti nopeammin Lutakkoon, kuin jos lähtisin kiertelemään autolla keskustan tai moottoritien kautta.
Joskus käy kuitenkin mielessä, ovatko pyörätiet jo vähän liiankin hyviä.
Joskus käy kuitenkin mielessä, ovatko pyörätiet jo vähän liiankin hyviä. Monet kanssapyöräilijät kun tuntuvat ajattelevan, ettei vauhtia tarvitse hidastaa, jos kevyen liikenteen väylä on jalankulkijoiden lisäksi pyöräilijöiden käytössä.
Olin taannoin jalkaisin liikkeellä, työntäen samalla lastenvaunuja ja niissä lepäilevää nuorempaa jälkikasvuani. Muutaman vuoden ikäinen vanhempi tytär kulki edessäni. Yhtäkkiä takaa singahti pyöräilevä perhe ilman varoituskellon kilahdustakaan sellaista vauhtia ohi, että siinä ei olisi kukaan ehtinyt hidastaa, jos lapsi olisi tehnyt arvaamattoman liikkeen toiselle puolen kapoista tietä.
Tähän asti olin ollut siinä uskossa, että tällaiseen muista piittaamattomaan vauhtiin ja pyöräilytapaan kykenevät vain kokospandexiin ja laskettelulaseihin pukeutuneet himofillaristit. On totta, että vanhemmat ovat vastuussa lastensa kulkemisista, mutta mielestäni on täysin reikäpäistä ajaa jalankulkijoiden välistä hidastamatta. Vaikka siihen olisi lain suoma oikeus.
Jokusen kuukauden kuluttua edessä ovat talven liukkaat kelit, jolloin autoilijoiden on joskus lähes mahdotonta jarruttaa äkkiarvaamatta suojatielle syöksyvää pyöräilijää tai skuuttisankaria. Totta kai autoilijan tulee niin ikään seurata kevyttä liikennettä ja hidastaa risteyksissä, mutta ainakin itsesuojelun kannalta pyrin hidastamaan jokaisessa risteyksessä. Etuajo-oikeus ei välttämättä lämmitä, jos jalat ovat poikki. Eikä se lämmitä silloinkaan, jos ajaa pienen lapsen päältä.
Tämä kolumni ei ole vastakkainasettelua, vaan toivomus siitä, että jospa joskus ajateltaisiin kevyen liikenteen väylillä ennemmin mahdollisia yllätysmomentteja, kuin omaa oikeutta maksiminopeudella ajamiseen.
Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.