Jyväskylän Suurajot ovat pärisseet maakuntamme soraränneissä jo vuodesta 1951, ja kokemusta ralleista on myös poliisissa kerätty näiden vuosikymmenien aikana. Nimet ja tavat ovat muuttuneet. Varhaisimpina vuosina poliisin tehtävä on ollut rallin seuraaminen yleisön joukosta varmistaen, että kilpailuun osallistuvat autot pääsevät liikkumaan reitillä aikataulunsa mukaisesti.
Poliisin rooli on myöhempinä vuosina liittynyt erityisesti yleisen järjestyksen turvaamiseen ja liikenteen valvontaan. Tänä päivänä poliisin rallitoiminnassa on hyvin pitkälle kysymys varautumisesta erilaisiin uhkakuviin.
Nykyisellään liikenne soljuu jo kohtuullisen hyvin. Tähän on vaikuttanut rallijärjestäjän hyvin tehty suunnitelma erikoiskokeiden sijainnista ja se, että erikoiskokeet ajetaan kahteen kertaan.
Yleisöllä ei ole tarvetta liikkua kilpailijoiden mukana, vaan rallia voi katsella samalta paikalta kahden erikoiskokeen verran.
Myös meno Jyväskylän katukuvassa on muuttunut melkoisesti. Kaukana ovat ne vuodet, kun poliisin putkat pullistelivat rallikansasta.
Takavuosina saimme avuksemme Jyväskylään kymmeniä poliisiopiskelijoita. Vielä nykyisinkin poliiseja tulee muualta avuksi ralleihin, mutta katukuvassa näkyvää valvontaa käytännössä hoidetaan omalla väellä.
Ralliviikonloput ovat viime vuosina olleet tehtävämääriltään normaalien kesäviikonloppujen kaltaisia.
Poliisilla on kuitenkin aina oma organisaationsa ralleja varten. Organisaatiossa työskentelee kymmeniä poliiseja varmistamassa, että kaikki sujuu, kuten pitää. On erikoiskoepartioita, liikennepartioita, viestintää, lupavalvontaa ja ties vaikka mitä.
Nykyajan vaatimusten mukaisesti varautuminen on hyvällä tasolla. Onhan kyseessä Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen kansainvälinen ja suuri tapahtuma.
Mutta poliisin panostus ei koske pelkästään ralliviikonloppua, vaan aloitamme tapahtuman suunnittelun jo tammikuussa. Tämä koskee erityisesti lupa-asioita, jotka eivät varsinaisen ralliviikonlopun aikana näy juuri muutoin kuin onnistuneena tapahtumana.
Järjestäjän ja poliisin välinen yhteistyö alkaa siis paljon ennen rallia, ja jatkuu tiiviisti rallin päättymiseen saakka.
Viranomaisten ja rallijärjestäjän toimiva yhteistyö ja pitkä kokemus rallien järjestämisestä on auttanut myös siinä, että Jyväskylän katukuva on siistiytynyt melkoisesti verrattuna aiempiin vuosiin.
Ja ajat ovat muuttuneet muutoinkin, yleisössä näkee ylilyöntejä enää hyvin harvoin. Rallit ovatkin muuttuneet entistä enemmän koko perheen tapahtumaksi.
Suomalainen rallikansa sekä se lukematon määrä ulkomaalaisia turisteja, jotka taikovat Jyväskylään ralliviikoksi ainutlaatuisen eurooppalaisen tunnelman, käyttäytyvät nykyään poliisin näkökulmasta lähes mallikelpoisesti. Siksi myös me poliisissa toivotamme nykyisin rallit ilomielin tervetulleeksi.
Kirjoittaja on Lupavalvontayksikön johtaja Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.