Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Kohtaavatko menot ja halut?

Parin koronan kurittaman vuoden jälkeen tästä kesästä on povattu kaikkien aikojen tapahtumakesää ja ennustus näyttää käyvän toteen. Ihmisillä on ollut patoutunutta tarvetta päästä tapahtumiin, mutta painetta näkyy olleen myös järjestäjillä, sillä menovinkkejä satelee sieltä sun täältä.

Moni järjestäjä on kuitenkin joutunut jännittämään tapahtumien alla vaisusti käyneen ennakkolippumyynnin vuoksi. Ihmiset eivät uskalla sitoa pääsylippusummia tapahtumiin ennen kuin ovat varmoja, että flunssa ei estä osallistumista ja että tapahtuma voidaan varmasti järjestää. Joitain tapahtumia on peruttukin, koska järjestäjät eivät ole uskaltaneet ottaa riskiä raskaista tappioista.

Kisa kävijöistä on kovaa. Menoja ja haluja on, mutta kohtaavatko ne ja mihin kaikkeen riittää aika? Ja raha, kun kaikki kallistuu.

Mihin kaikkeen riittää aika? Ja raha, kun kaikki kallistuu.

Kun kesäviikonloppuja on rajallinen määrä ja tapahtumia entistä enemmän, ei päällekkäisyyksiltä voi välttyä. Pienemmillä paikkakunnilla päällekkäisyydet ovat iso riski, sillä väkeä on vähemmän jakautumaan useampaan menoon.

Isojen tapahtumien suurin riski on toinen iso tapahtuma samalla seudulla samoihin aikoihin. Kun lipun hinta on useampi kymppi, ei kaikilla ole varaa osallistua joka viikko tai viikonloppu. Iästä ja kokemuksesta riippuen jatkuva juhliminen ja meneminen voi käydä myös raskaaksi.

Oma joukkonsa ovat he, jotka ostivat lippunsa viime tai edelliskesälle, mutta tapahtuma siirrettiin. Kun tapahtuma vihdoin järjestetään, lipun lunastaneet osallistuvat, vaikka samalle ajalle sattuisi jotain mielekkäämpää.

Tapahtumat eivät kilpaile pelkästään yleisöstä, vaan myös esiintyjistä, torikauppiaista ja henkilökunnasta. Esimerkiksi pari viikkoa sitten Jyväskylässä järjestetty OlutSatama kärsi ruokatoimijapulasta, koska samana viikonloppuna oli muitakin tapahtumia ja koronan aikana toimijoiden määrä oli vähentynyt, kun ammattilaiset olivat vaihtaneet alaa.

Suur-Jyväskylän Lehti on luvannut pitää lukijat ajan tasalla siitä, mitä Jyväskylässä ja seudulla tapahtuu. Tapahtumista ja menoista kerrotaan ennakkoon, jotta mahdollisimman moni saisi niistä tiedon, ehtisi osallistua ja siten auttaisi alan toimijoita tukalien aikojen jälkeen.