Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Tiedetty ja tuntematon

Maanviljelijä Royal Abbot löytää sarjassa Outer Range mystisen montun valtavan tilansa syrjäisestä nurkasta. Monttu on eräänlainen kaikkia fysiikan lakeja uhmaava portaali, ja samalla se on suuri eksistentiaalinen metafora. Vaikka kuinka kuvittelisimme tuntevamme luonnonlait viimeistä piirtoa myöten, horisonttiin jää aina sokeita pisteitä, joita emme ymmärrä. Samalla ne houkuttelevat luokseen ja yrittävät saada ihmiset ymmärtämän elämän varjoja.

Royalin tekemää löytöä seuraa omituisten tapahtumien traaginen ketju. Hyvin nopeasti katsoja oppii tyhjän aaltoilevan pohjattoman montun omaavan erikoisia ominaisuuksia. Esimerkiksi erään monttuun heitetyn kuolleen henkilön ruumis ilmaantuu kahdeksan päivää myöhemmin lähistöllä sijaitsevalle kukkulalle.

Syvänteeseen hyppäävät ihmiset kokevat aikahyppyjä sattumanvaraisesti joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Näille tapahtumille ei näyttäisi olevan mitään ilmeistä syytä ja kaikki näennäisesti loogisesti toisiaan seuraavat tapahtumat alkavat muuttua kaoottisiksi.

Sarjan ensimmäisen kauden keskeinen kysymys on, miten ihmiset ja yhteisöt kohtaavat tuntemattoman. Sarja on täynnä vihjeitä tähän suuntaan. Eräässä kohtauksessa Royal ajaa tienvarsikyltin ohitse: ”Amerikan mukaan merkityksellisiä asioita ovat ainoastaan ne, jotka voit tietää.”

Royalin näennäisesti merkityksellisen ja järjestäytyneen elämän keskelle iskeytyy kaiken nielevä tyhjyys, jolle hän ei löydä selitystä. Tämä ei ole pelkästään luonnontieteen kritiikkiä vaan vertauskuva siitä, miten vaikea meidän on ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ole samanlaisia kuin me.

Toisinaan vieraus löytyy myös läheisten väliltä. Sarjassa Royalin vaimo Cecilia kuvataan syvästi hengelliseksi ihmiseksi, jonka työhuoneen seinällä on teksti ”Jumala paljasta kasvosi meille”. Tapahtumien edetessä Cecilia alkaa kokea itsensä entistä vieraantuneemmaksi avioliitosta ja uskonnollisuudesta, kun taas Royal kulkee omaa heräämisen polkuaan täyttääkseen tyhjyyden kokemuksensa: ”välillämme on suuri tyhjyys ja minä pyydän, että täyttäisit tämän tyhjyyden”.

Outer Rangen tarina löytää kaikupohjaa vuosituhantisista tarinoista. Esimerkiksi kreikkalaisessa mytologiassa kerrotaan Kronoksesta, joka oli paitsi nuorin ja vahvin Titaaneista myös olympolaisten jumalten isä. Kronos oli Gaian (äiti maa) ja Uranuksen (isä, taivas ja maailmankaikkeuden hallitsija) kuopus. Ennen tämän lapsen syntymää Gaia ja Uranus olivat yhtä. Heti syntymänsä jälkeen Kronos alkoi kadehtia isänsä valtaa. Lopulta Kronos kastroi isänsä ja näin päätyi erottamaan maan taivaasta jättäen näiden välille ylikäymättömän syvyyden.

Kronoksen isäänsä kohdistama kivulias, henkilökohtainen ja häpäisevä raaka teko sai aikaan kosmisen maan ja taivaan irtaantumisen toisistaan. Outer Rangessa tämä kosminen tapahtuma saa kuvakseen tyhjyyden, taivaan ja maan välisen tyhjän tilan, tiedetyn ja tuntemattoman välisen pohjattoman kuilun.

Sarja laittaa katsojan pohtimaan, millainen ennustus oli kyseessä. Oliko profetia yksi mahdollinen lopputulos vai väistämätön tulevaisuus Royalille? Yksinkertaiseen aikamatkailuun kyllästyneet katsojat löytävätkin Outer Rangesta paljon filosofisemman tason, joka peilautuu myös yksilön elämään.

Haluamme tietoa tulevaisuudesta, mutta tulevasta saatu tieto ei ehkä olekaan pakottavaa, vaan se paljastaa, mitä saattaa tapahtua. Ennusteiden voima on siinä, että ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa kohtaloonsa.

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.