Päätoimittajalta Jalustalle nousevat taas menestyjät

Lähes tarkalleen neljä vuotta sitten Helsingin yliopiston professori Kari Enqvist kiitteli kolumnissaan ”persvakoäijiä” eli heitä, joita ilman Suomi ei pyörisi: heitä, joita tarvitaan, kun asiat menevät vikaan.

Hän myös totesi, että joukko on julkisuudelle näkymätön, sillä heitä ei haastatella televisiossa, seurata somessa eivätkä he tubeta.

Nyt eletään niitä päiviä, jolloin näkymättömyys alkaa.

Ammattikoulun valinneet ovat maksaneet asuntolainaansa jo hyvän tovin.

Kouluissa ja oppilaitoksissa päättäjäispäivänä kaikki juhlivat, mutta jalustalle nostetaan koulumenestyjiä. Hymypatsaat ja stipendit jaetaan tavalla tai toisella onnistuneille, ennätyksellisen paljon aineita kirjoittaneille ja älliä keränneille. Mahdollisen puheen pitää usein opettajakunnan suosikki.

Usein koulumenestyjiä tarjotaan myös haastateltaviksi, kun mediasta lähestytään jokavuotisella kevätjuhlajuttuaiheella. Siksi juuri he pääsevät kertomaan myös suunnitelmistaan opiskella lääketiedettä, lakia tai jotain ulkomailla. Huipputuloksiin yltäneet ja tunnustuksen saaneet ovat tietenkin palkintonsa ansainneet, mutta usein he ovat poikkeuksia.

Jyväskylässä yliopistolla ja ammattikorkeakoulussa on meneillään kiivain valintakoeviikko. Tietoa valinnoista joutuu odottamaan jopa elokuulle saakka.

Osa tietää ja osa uskoo tietävänsä jo kaksikymppisenä, mitä haluaa elämässään tehdä ja tähtää siihen määrätietoisesti. Moni ei tiedä. Osa valitsee eniten kiinnostavan ja moni alan, jota pääsee opiskelemaan. Kaikki eivät pääse. Ainakaan heti. Asepalvelus ja välivuosi tarjoavat aikalisän, jonka aikana ehtii jäsennellä ajatuksia ja valmistautua uuteen ponnistukseen.

Jos opiskelupaikka lopulta avautuu, alkaa vähintään neljän vuoden opintourakka. Ja kun se päättyy, ovat ammattikoulun valinneet maksaneet asuntolainaansa jo hyvän tovin. Koulutus ja ammatti ovat tärkeitä, mutta työelämässä arvostetaan lisäksi kaikenlaista kokemusta, oikeaa asennetta ja hyvää tyyppiä. Ei siis hätää, vaikka jatkosuunnitelmat eivät ole vielä kirkkaat tai opiskelupaikka ei heti järjesty.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi juhlimaan koulunsa ja opintonsa päättäneitä, lomansa aloittaneita ja ammattiin valmistuneita. Ja tietenkin Leijonia!