Kolumni Tunnen kuinka vauhti kiihtyy

Kolme suomalaista gaalailtaa yhtenä viikonloppuna, kolmelle vuodelle suunnitellut häät, tapaamiset, ja sukujuhlat, monia kertoja siirretyt konsertit, messut, festarit ja esitykset. Tuttavani ovat juhlineet täytettyään 51 tai 42 vuotta – eikä suotta!

Tältä vuodelta ei siis tapahtumia puutu.

Tämän viikon kun vielä jaksaa, niin voi ottaa iisimmin – ja katin kontit, kun vastassa ovat kevätnäytökset, taloyhtiön pihatalkoot, sukulaisnuoren valmistujaiset ja maailma valmiiksi ennen kesälomia -meininki. Lakkokevään ja koronataudin aiheuttamista säädöistä puhumattakaan.

Viime viikkoina minunkin kalenteriini on tullut enemmän työmatkapäiviä kuin vuosiin: Helsinki, Tampere, Kuopio… Olin pari viikkoa sitten Mikkelissä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Savon Siivet -yritystapahtumassa.

Elämämme on ollut pitkään takavarikoituna.

Jatkoilla eräs osallistuja totesi, että kerrankin introverttikin jaksaa verkostoitua, kun on saanut etäillä niin paljon. Toinen huokaili, miten hyvää teki nähdä eläviä ihmisiä, joiden kanssa sai nauraa.

Niin, ehkäpä etäpalaverien tunnelma ei ihan vastaa livekohtaamisia, siellä on toisenlainen kulttuuri. Esimerkki videopalaverien arkipäiväistymisestä on kaverini pomo, joka jatkoi Teams-istuntoa, vaikka kävikin välillä vessassa. Striimatut konfirmaatiot tai wanhojen tanssit ovat tietysti tyhjää parempia, mutta eivät taltiot aitoa kokemusta voita.

Mikkelissä vierailleet Jutta ja Juha Larm kertoivat Rantasalmen uudesta Kuru Resortista ja matkailualan vaikeuksista. Viimeiset kaksi vuotta kotimaanmatkailu on ollut suomalaisten varassa ja vaikka maailma nyt aukeaakin, niin matkustajavirta käy vain yhteen suuntaan – ulkomaalaiset eivät sattuneesta syystä uskalla tänne vieläkään tulla. Ei siis unohdeta tukea suomalaisia!

Toimistoissakin kipuillaan, esimerkiksi sitä, millaista työnteko on etäputken jälkeen. Pitääkö kaikkien oikeasti tulla konttoreille pitämään omia videopalaverejaan, jos ne on helpompi toteuttaa kotoa?

LinkedInissä kuulin työpaikasta, jossa vain helsinkiläiset saavat jatkaa etäilyä – onhan heidän toki hankalampi tulla konttorille kuin esimerkiksi kollegan, joka muutti korona-aikana 150 kilometrin päähän. Korona-aikana viidelletoista työmatkatunnille on keksitty parempaakin käyttöä, eikä saavutetuista eduista haluta luopua.

Elämämme on ollut pitkään takavarikoituna, joten ei ihme, että tekee mieli lentää Matin ja Tepon mukana aurinkoon. Vaikka tapahtumissa riittääkin valinnanvaraa, kannattaa varata aikaa myös laiskottelulle – koko ajan ei voi olla vauhtia liikaa. Tartutaan tilaisuuksiin ja nautitaan lämmöstä ja kohtaamisista – pitkän hiljaiselon jälkeen olemme sen ansainneet!

Kirjoittaja on tapahtumatuottaja, somekouluttaja ja wikipedisti. Somessa @jjanhone.