Jyväskylässä on meneillään valtava joukkoliikenteen muutos – parempaan suuntaan. Jyväskylä ja sen kanssa Jyvässeudun joukkoliikenteen muodostavat kunnat Muurame ja Laukaa ovat kukin hyväksyneet kehittämisohjelman, joka tähtää joukkoliikennematkojen kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä.
Kehittämisohjelma ja tavoitteet ovat teoriaa, mutta kohti tavoitetta vievät toimenpiteet helpottavat pian nykyisten ja tulevien joukkoliikennematkustajien arkea. Matkustajamäärät alkavat kasvaa, kun bussimatkan hinta koetaan edulliseksi ja matkan teko vaivattomaksi.
Bussilipun hinta Jyväskylässä on jo samaa tasoa kuin Tampereella ja Helsingissä. Mobiilisovelluksessa aikuisen kertalippu maksaa Jyväskylässä jopa vähemmän kuin vastaava tiketti Helsingissä. Linkki kannustaa digiloikkaan myymällä sovelluksessa lippuja halvemmalla kuin kuljettajan kanssa kasvotusten. Tällä hetkellä tehokasta markkinointia bussimatkoille ovat myös huoltoasemien pylväät, jotka muistuttavat päivän polttoainehinnoista.
Lipun hinta on jo verrattain edullinen, mutta bussilla matkustamisen vaivattomuuden eteen täytyy tehdä vielä töitä. Keskeisen puute on vuorojen määrä. Puute on tunnistettu ja sitä ryhdytään korjaamaan uudistamalla reitistö vuonna 2024.
Lähes päästötön toteuttamistapa on vastuullinen teko.
Säännöllisesti samoilla vuoroilla kulkevat ja joustavilla aikatauluilla liikkuvat pärjäävät nytkin hyvin, mutta satunnaisempi joukkoliikkuja saa selata aikatauluja ja hiplata sovellusta, jotta sopiva reitti jatkoyhteyksineen löytyy.
Omalla autolla liikkumaan tottunut valitsee aikataulujen tutkimisen ja epävarmana pysäkillä odottamisen sijaan jatkossakin oman auton, vaikka sille pitääkin etsiä maksullinen paikka. Suuri haaste on saada joukkoliikenne sellaiseen iskuun, että perheet voisivat todella korvata sillä henkilöauton helppouden. Bussilla pitäisi pystyä viemään lapsi päivähoitoon tai harrastuksiin ilman, että seuraavaa vuoroa joutuu odottamaan puoli tuntia tai tunnin.
Kun kustannukset ovat kohtuulliset, vuoroja riittävästi ja reitistö päivitetty, voidaan hioa vielä maksutavat kuntoon sekä tehdä sovelluksista notkeita ja älykkäitä. On vaikea uskoa, että esimerkiksi sähköiseen reittioppaaseen tai bussin sisällä olevaan näyttöön ei saada tietoa, jos vuoron reittinumero vaihtuu kesken matkan, ja matka jatkuukin päätepysäkin jälkeen toista reittiä.
Päätökset joukkoliikenteen kehittämisestä tehtiin ennen koronaa, joka vähensi bussimatkustajien määrää reilusti. Tavoite on kuitenkin elossa ja voi hyvin, sillä Jyvässeudun joukkoliikenne on palautunut jo nyt lähes koronaa edeltävälle tasolle.
Jyvässeudun kunnilta tarvitaan kylmiä päitä, jotta joukkoliikenteen kehitystavoitteista pidetään kiinni. Yleisen kustannustason ja palkkakulujen noustessa säästöpaineet varmasti lisääntyvät.
Joukkoliikenne tarvitsee investointeja etupainotteisesti. Panostuksista koituvat hyödyt ja todelliset vaikutukset voivat olla pitkänkin ajan päässä, minkä vuoksi niitä on vaikea nyt arvioida.
Toimiva joukkoliikenne on yliopistokaupungissa vetovoimatekijä ja sen kaavailtu lähes päästötön toteuttamistapa vastuullinen teko muuttuvassa maailmassa.