Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.
Netflixistä katson yleensä vain dokumenttielokuvia, sillä muinaisina DVD-aikoina tuijotin niin paljon arvosteltavaksi tulleita nimikkeitä, että kärsin edelleen jonkinasteisesta fiktiivisten elokuvien burnoutista. Siksi olikin piristävää, että satuin vilkaisemaan suoratoistopalvelun tarjonnasta uutuuselokuvan ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Ja tämä osoittautui vielä katsomisen arvoiseksi.
Metal Lords on amerikkalainen nuorisoelokuva, joka keskittyy parin nuoren kollin Skullfucker-metallibändin taipaleeseen – tai ei sitten ehkä kuitenkaan.
Tällaisina aikoina tarvitaan hyvän mielen elokuvia.
Kyseessä on ennen kaikkea hauska ja koskettava, teini-iän myrskyjä ja ehdottomuutta kuvastava tarina, jossa kahden nuoren bändipojan ystävyys joutuu koetukselle, kun väliin tuleekin tyttö. “No Yokos”, uhoaa kitarasankari Hunter Sylvester.
Monet metallipäät saattavat pettyä siitä, minkä verran Metal Lordsissa käytetään aikaa itse metallimusan hehkuttamiseen. Itse taas yllätyin, kuinka verrattain tuntemattomat näyttelijät ovat rooleissaan uskottavia, vaikka komiikan vuoksi tilanteet äityvät övereiksi. Näin lähempänä viittäkymmentä kulkeva entinen nuori kuitenkin tunnisti hahmoista juuri niitä tunteita, joita läpi kävin itse samanikäisenä.
Metal Lordsin tekijät toki tietävät tarinan ympärillä olevan teeman hyvin, huolimatta siitä, että suomalaisia yhtyeitä ei ole bändin treenisoittolistalle päässyt. Tämä on kuitenkin täysin toissijaista, mutta siitä huolimatta soittokohtaukset on rakennettu verrattain hyvin ja näyttelijät näyttävät siltä kuin osaisivat soittaa.
Bändin liideriä, Hunteria esittävä Adrian Greensmith oli paljastunut osaavaksi soittajaksi vasta valintansa jälkeen – joskin Greensmith hallitsee lähinnä jazzin ja klassisen musiikin.
Elokuvan metallikonsulttina toimikin muun muassa Rage Against the Machinessa vaikuttanut kitaristi Tom Morello. Työskennellessään elokuvan parissa Morello toimi kolmen pääosan esittäjän (Greensmith, Jaeden Martell ja Isis Hainsworth) valmentajana. Valmennukseen aihepiireihin kuuluivat niin soittaminen kuin metalli-estetiikka. Lopulta Morello ei ollut itsekään tiennyt näkemistään klipeistä, soittavatko näyttelijät vai ei.
Mutta edelleen – vaikka kyseessä on myös soittajia ja muusikoita soittokohtauksiltaan miellyttävä elokuva, ovat sen tärkeimmät ansiot nuorissa hahmoissa ja näyttelijöissä niiden takana. Toki Metal Lords olisi voinut käydä pintaa syvemmällä hahmojen ajatuksissa ja taustoissa, mutta oli lopulta ilahduttavaa, että tekijät (käsikirjoittaja, Game of Thronesin toinen luoja D. B. Weiss ja ohjaaja Peter Sollett) päätyivät pitämään tarinan sopivasti viihdyttävänä ja kevyenä. Tällaisina aikoina tarvitaan hyvän mielen elokuvia.