Olli-Pekka Moision kolumni Resonanssi ja ääni

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.

Sosiologi Hartmut Rosan mukaan modernien yhteiskuntien pysyvyys vaatii jatkuvaa kasvua, innovaatioita ja kaiken kiihdyttämistä. Moderni yhteiskunta voi olla vakaa ainoastaan silloin, kun se on jatkuvasti kiihtyvässä kasvussa. Tämä dynaaminen vakaus vaikuttaa kaikkeen, eivätkä edes taiteet ja tieteet ole sen ulottumattomissa.

Yhteiskunnalliset kehityskulut ovat tuottaneet käsityksen hyvästä elämästä, missä korostuu saatavuus, saavutettavuus ja tavoiteltavuus. Aluksi käsitys vaikutti toimivalta. Ajatellaan vaikkapa musiikin suoratoistopalveluja. Spotify, Apple Music, Deezer, Youtube ja Tidal ovat tehneet musiikista saavutettavaa ja halpaa, kun lähestulkoon kaikki kappaleet ovat kuuntelijoiden ulottuvilla.

Mutta kuuntelemmeko enää? Onko meillä enää kärsivällisyyttä istua alas ja kuunnella edes yhtä kokonaista kappaletta, saati kokonaista albumia, kun seuraava kappale odottaa yhden klikkauksen päässä? Entä mitä seuraa, kun kappaleet irrotetaan kokonaisuudesta ja ne kuluvat toistamisen kautta loppuun?

Ajasta on tullut moderneissa yhteiskunnissa olennainen ja niukka hyödyke. Kirjoja, levyjä, elokuvia ei enää lueta, kuunnella tai katsota kokonaisuudessaan, vaan ne kerätään ja varastoidaan hyllyille tai pilvipalveluihin tulevaa käyttöä varten. Niitä hankitaan niiden potentiaalisuuden vuoksi. Rosa nimittää tätä paradoksaalista tilannetta, jossa kaikki on saatavilla mutta ani harvoin kulutettuna, vieraantumiseksi.

Vieraantuminen on ihmisen suhde maailmaan, esineisiin ja omaan itseen, missä ei ole enää herkkyyttä eli merkityksellistä sisäistä suhdetta. Mikään ei enää liikuta ihmistä.

Olennaista on pysähtyä kuuntelemaan.

Rosalle resonanssi korjaisi vieraantuneisuuden tilan. Resonanssi on kaksisuuntainen liike, jossa jokin koskettaa meitä ja me reagoimme tähän tunteeseen siten, että tunnistamme ja tunnustamme sen vaikutuksen meissä. Resonanssi vaatii avoimuutta, tahtoa vaikuttaa ja tulla vaikuttuneeksi. Meidän pitää olla alttiita sille, että asiat koskettavat meitä ja että me muutumme kokemuksen myötä joskus jopa ennakoimattomasti ja kontrolloimattomasti.

Resonanssi on helpointa ymmärtää äänenä. Äänet ovat resonanssin muoto ja ne kirjaimellisesti koskettavat kuulijoita ääniaaltoina. Äänet eivät kuitenkaan ainoastaan ole väylä, jonka kautta tulemme tietoisiksi resonanssista, vaan niitä voidaan käyttää stimuloimiseemme ja resonanssin saavuttamiseen.

Hyvä esimerkki tästä on julkinen tila, jossa äänet tulevat joka suunnasta yhtä aikaa ja upottavat meidät maailmaan. Tällöin äänet vaikuttavat siihen, miten koemme, tulkitsemme ja merkityksellistämme tilan. Näin tila muuttuu paikaksi. Samalla osallistumme omalla olemisellamme tämän tilan identiteetin rakentamiseen.

Äänet, kuten musiikki tai luonnonäänet, vaikuttavat siihen, miten olemme osa ympäristöämme. Äänet vaikuttavat meihin siten, että olemme alttiimpia avautumaan ympäristöllemme, jotta se voi koskettaa ja vaikuttaa meihin. Reagoimme tähän tulemalla tietoiseksi tilan vaikutuksesta. Parhaimmillaan pääsemme irti vieraantuneisuudestamme. Saman vaikutuksen saa aikaiseksi äänien poissaolo vaikkapa kaupunkitiloissa. Olennaista on pysähtyä kuuntelemaan.