Kymmenen vuotta sitten edessä oli ensimmäinen kokonainen kesäloma. Loman kynnyksellä sain kaveriltani paidan. Paitaan oli painatettu ahvenanmaalaisen perunalastuvalmistajan tuolloinen mainoslause, tai sana: Hölläillään!
Televisiomainoksessa erilaiset ihmiset eri elämäntilanteissa valmistautuvat raskaan ja kiireisen viikon jälkeen viettämään perjantai-iltaa kotona, hölläilemään.
”Perjantai hölläillään. Köllitään ja ollaan vaan”, laulaa mainoksessa esimerkiksi nuori pariskunta.
Viime viikkoina hölläilyä ovat harrastaneet sairaanhoitopiirien ja kaupunkien koronajohtoryhmät sekä aluehallintovirastot. Kokoontumisten ja ravintoloiden aukiolon rajoituksista luovutaan vähitellen, koska pari vuotta riehunut pandemia näyttää lientyvän pääosin tavallisen flunssan kaltaiseksi taudiksi. Rajoituksille ei löydy enää perustetta, kun tauti ei enää täytä terveydenhuollon tiloja ja sido sairaanhoitajia.
Pienyrittäjien ja tapahtumajärjestäjien puolesta voi toivoa, että parin vuoden kotoilun jälkeen viikonlopun suunnitelmiin kuuluisi muutakin kuin kotona köllimistä.
Kaikki tämän hetken hölläily ei kuitenkaan ole hyväksyttävää. Esimerkiksi valtioiden suvereniteetteihin hölläily ei sovi.