Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuomo Korhosen kolumni Tapahtumiin mars!

Kirjoittaja on Lupavalvontayksikön johtaja Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.

Nyt on kevättä rinnassa. Näyttäisi siltä, että olemme viimein pääsemässä eroon pandemiaan liittyvistä rajoitteista. Ainakin rajoitukset yleisömäärien osalta ovat poistumassa. Se tarkoittaa sitä, että voimme kaikki rientää sankoin joukoin erilaisille keikoille, teattereihin tai vaikkapa jääkiekko-otteluihin.

Pandemia aika on ollut myös poliisille koettelemus. Maskien käyttö ja käsihygieniasta huolehtiminen ovat joissain tehtävissä varsin hankalasti toteutettavissa.

Täällä lupavalvonnan konttorissa olemme pystyneet nuo asiat ottamaan hyvin huomioon, ja onkin ollut erinomaisen hieno asia, että koronaa ei meidän työyhteisössä ole juurikaan esiintynyt.

Lupavalvonnassa käsittelemme kaikki yleisötilaisuusilmoitukset ja annamme tarvittaessa niihin liittyviä päätöksiä, joissa ohjeistamme järjestäjää tapahtuman turvallisuudesta. Pandemian aikana muut viranomaiset ovat päättäneet siitä, kuinka paljon yleisöä saa tapahtumassa olla tai pitääkö vaikkapa maskia tilaisuudessa käyttää.

En tiedä olemmeko me poliisissa keskimääräistä yksinkertaisempia vai mistä on johtunut se, että meidän on ollut välillä aika vaikea saada selvää rajoituksista ja niiden yksityiskohdista.

En tiedä olemmeko me poliisissa keskimääräistä yksinkertaisempia vai mistä on johtunut se, että meidän on ollut välillä aika vaikea saada selvää rajoituksista ja niiden yksityiskohdista.

Rajoitukset ovat vaihdelleet lähes viikoittain ja myös tulkinnat niiden käytännön toteutuksesta ovat saattaneet olla alueittain erilaisia.

Kaupan päälle on saatu vielä epävarmuus siitä, kuinka kauan mikäkin rajoitus kestää.

Eipä ole ollut helppoa meillä, joiden pitäisi lakien ja määräyksien noudattamista valvoa, mutta vielä hankalampaa tämä on tietysti ollut tapahtumien järjestäjille. Tänään saat järjestää, huomenna ehkä et, paitsi jos kaikilla on maskit ja käsidesiä taskussa!

Tilaisuus tai tapahtuma on yleisötilaisuus silloin, kun se on avoin kenelle tahansa, joko ilmaiseksi tai pääsylipun ostamalla. Yleisötilaisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset markkinat, urheilukilpailut, näytökset ja yleisölle suunnatut juhlat. Kun yleisötapahtumaa järjestetään, pitää siitä tehdä ajoissa ilmoitus poliisille. Lisätietoa siitä, millaisista tapahtumista poliisille pitää ilmoittaa, voi lukea poliisin nettisivuilta.

On helppo arvioida, että tapahtumien määrä tulee olemaan erittäin suuri, kun siirrettyjä tai peruttuja tilaisuuksia aletaan nyt järjestää. Tapahtumajärjestäjien kannattaakin olla ajoissa liikkeellä poliisin suuntaan, lupapäätösten käsittelyajat tulevat varmuudella venymään. Poliisi on mahdollistanut sähköisen asioinnin lupahallinnossa, ja myös yleisötilaisuusilmoituksen voi tehdä netissä. Käyttäkää sitä mahdollisuutta.

Rajoitukset ovat siis poistumassa. Toivotaan, että pystymme tästä eteenpäin elämään kaikkien eri varianttien kanssa sopuisasti. Hiihtolomat ovat meneillään ja useimmilla meistä ensi viikolla. Liukkaita hiihtokelejä kaikille – juhlitaan sillein sopivasti!