Sami Rahkosen kolumni: Mistä saadaan eurot parempiin palveluihin?

Sami Rahkonen, päätoimittaja

Poliittinen keskustelu sote-uudistuksesta aluevaalien alla on ollut jokseenkin säyseää. Se ei ole huono asia, mutta vaikeuttaa erojen huomaamista puolueiden välillä. Kaikki tuntuvat haluavan, että palveluiden saavutettavuus paranee, yhdenvertaisuus lisääntyy ja että sote-henkilöstön työoloja parannetaan.

Pieniä eroja puolueiden välille näyttää syntyvän siitä, halutaanko toimipaikkoja jokaiseen kuntaan ja järjestääkö palveluita julkinen vai yksityinen taho. Intohimoja herättää myös palveluiden rahoitus. Ääntä pitävät he, jotka vastustavat uutta verotustahoa. Samalla joukosta kuuluu vaatimuksia poistaa terveyskeskusmaksut kokonaan.

Nykyiseen sote-malliin nähden merkittävistä ja konkreettisista uudistuksista ei juuri puhuta. Vaikea asia lienee myös liian arka tässä vaiheessa puitavaksi. Keskustelu käy ylätasolla ja puheen pohjalla on nykyinen kuntavetoinen malli, joskin usein muistetaan mainita, että kunnat on nyt unohdettava ja keskityttävä koko alueen kehittämiseen.

Tavoitteissa korostetaan tasavertaisuutta. On selvää, että kaikilla ei voi olla yhtä pitkä tai lyhyt matka lääkärille. Tuskin se on tavoitteenakaan. Kilometreillä ei kannata mitata terveydenhoidon laatua. Lääkäriaikaa voi joutua odottamaan pitkään lähellekin.

Eikä kunnan suuruus ole tae toimivista palveluista. Hyvä esimerkki löytyy läheltä: Jyväskylässä aikaa hammashoitoon saa odottaa kuukausia, Muuramessa vain viikkoja.

Useassa puolueessa halutaan panostaa sote-alan henkilöstön hyvinvointiin ja palkkaukseen, jotta tekijöitä riittäisi jatkossa. Se edellyttää euroja. Mistä ne otetaan, ellei asiakasmaksuja ja verotusta nosteta tai seinistä voida tinkiä?

Kilometreillä ei kannata mitata terveydenhoidon laatua. Lääkäriaikaa voi joutua odottamaan pitkään lähellekin.

Osa puolueista sanoo suoraan kannattavansa sote-asemaa jokaiseen kuntaan. Kokonaan toinen kysymys onkin, mitä tapahtuu pienille, asukasrakenteeltaan iäkkäille muuttotappiokunnille, joiden suurin tehtävä siirtyy ensi vuonna hyvinvointialueen vastuulle.

Jääkö niille enemmän aikaa keskittyä elinvoimaan ja asukkaisiin, pitää huolta veto- ja pitovoimasta, hoitaa kuntovelkaista tiestöä ja tarvittaessa kaavoittaa nopeasti, kun erikoissairaanhoidon kulut eivät enää yllättele?

Toivoin taannoin kaikille yhtä hyviä terveyspalveluita kuin meillä työterveyden piirissä olevilla on. Yhteyden ja ajan saa nopeasti eikä avun saanti viivästy, jotta terveys (ja työkyky) säilyy.

Löytyisikö malli, jossa kotona asuvat ja huonosti liikkuvat vanhukset saisivat apua kotiinsa ja neuvolapalveluita varten ei tarvitsisi omaa autoa? Helppo saavutettavuus madaltaisi kynnystä jättää käyntejä väliin. Silloin perheet pysyisivät ammattilaisten silmien alla, jotta mahdollisten tukitoimenpiteiden tarve huomattaisiin ajoissa eivätkä lastensuojelu ja mielenterveyspuoli pääsisi kuormittumaan.

Myös digipalveluita pitää kehittää, vaikka ne eivät kaikille sovikaan. Monet työikäiset ja esimerkiksi nuoret perheet pärjäävät jo pitkälle digivastaanottojen avulla. Se vapauttaa terveydenhoidon resurssia kohdata fyysisesti heitä, jotka kohtaamista eniten tarvitsevat eivätkä diginä siihen kykene.

Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että on hulluutta tehdä samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia. Nyt odotetaan parempia tuloksia. Niitä voi syntyä myös vanhoilla keinoilla.

Jääkö kunnille enemmän aikaa keskittyä elinvoimaan ja asukkaisiin, kun erikoissairaanhoidon kulut eivät enää yllättele?

Kommentoi