Essi Rikaman kolumni | Pitkä odotus päättyy

Kirjoittaja on Suur-Jyväskylän Lehden toimittaja.

”Äitiiii, nyt on joulu!!”, kuului huudahdus päiväkodin pihassa marraskuun alkupuolella. Jyväskylään oli satanut ensimmäinen kunnollinen lumipeite ja vastaani juoksi sillä hetkellä maailman iloisin kolmevuotias.

Joulusta kyseltiin jo kesällä, joten olin erehtynyt sanomaan, että joulu on vasta sitten kun ulkona on lunta. Lapsella on hyvä muisti.

”Äiti, onko nyt joulu?”, on se kysymys, jolla aamumme ovat alkaneet jo useamman viikon ajan. ”Äiti, nyt on joulun ensimmäinen päivä!” -lausahdus on ollut myös yksi kestosuosikeista. Välillä on puhuttu joulun ensimmäisestä viikosta, joskus koko joulukuukaudesta ­– meille aikuisille tutummasta joulukuusta.

Lapsi näkee ennen joulua paljon asioita, jotka ovat hänelle suora viittaus jouluun. Miksi joulupukki hortoilee Seppä-kauppakeskuksen käytävillä, vaikka hänen pitäisi asua Korvatunturilla? Miksi kauppojen näyteikkunoita somistavat lahjapaketit, vaikka niiden pitäisi olla käärittävänä tonttujen pajalla? Miksi Jouluradiossa lauletaan ”joulu on taas, joulu on taas”, jos ei kerran ole?

Ennen aito joulukuusikin kannettiin sisälle vasta aattoaamuna, nykyään kaiken kestävät muovikuuset koristavat koteja usein jo viikkoja aikaisemmin. Joulu on esillä monta viikkoa, tai jopa kuukautta.

Kausipukki on se punanuttuinen hahmo, joka kiertää marketin leluosastolla.

Joulusanat, kuten jouluvalot ja joululeipä, ovat lapsen ajatuksissa suora linkki jouluun. Sana ”joulu” nousee esille kuin huomiokynällä korostettuna, ilman että aikuinen välttämättä edes huomaa sanayhteyttä.

Viime vuosina onkin alettu puhua esimerkiksi jouluvalojen sijaan kausivaloista. Ne saavat valaista koko pimeää syksyä, eivätkä ne liity enää pelkästään jouluun.

Pitäisikö siis puhua myös kausileivästä? Kausipukki on se punanuttuinen hahmo, joka kiertää marketin leluosastolla ennen kuin lunta on edes maassa – aito joulupukki on se, joka kolkuttelee ovella jouluaattona.

Joulun tilalle on tullut joulukausi, joka omalla tavallaan on myös iloinen asia: aluksi pimeän vuodenajan keskelle hauskuutusta tuo halloween, ja heti sen jälkeen siirrytään joulukauteen.

Vaarana toki on se, että kaikki jouluun liittyvät asiat on jo koettu ennen joulun pyhiä: laatikkoruokia on maisteltu kyllästymiseen saakka ja viides joulupukkikohtaaminenkaan ei oikein jaksa säväyttää.

Vanhemmille lapsille odottaminen ei ole niin haastavaa, mutta päiväkoti-ikäiselle joulu on yhdenlainen ikuisuus. Pienelle lapselle käsitys joulusta on muutenkin häilyvä – jostakin on tullut selväksi, että sitä kuuluu odottaa. Eikä joulukalenterikaan ole keksintö, joka ainakaan helpottaa asiaa.

Odotus päättyy joka tapauksessa perjantaina. Ihmiset pääsevät viettämään joulua omilla tahoillaan; yksin, kaksin tai suuremman perheen tai ystäväjoukon kesken, mahdolliset koronasuositukset huomioiden. Kaikille joulu ei tuo iloa, yksinäisten surut ja syrjäytyneiden ongelmat korostuvat. Joku on karanteenissa ja toinen sairaalassa niiden hoidettavana, jotka joulunakin tekevät töitä.

Toivottavasti joulusta on jäljellä edes lapsille jotain, mitä he eivät ole jo joulukauden aikana nähneet ja kokeneet: rauha.

Lähipäiviin kuuluu myös ripaus erityistä taikaa, sillä se ihan oikea joulupukkihan saapuu vasta jouluaattona.