Olli-Pekka Moision kolumni Ystävät ja naapurit

Kirjoittaja on filosofian yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa.

Voitko olla ystävä sellaisen henkilön kanssa, jonka poliittiset kannat ovat täysin vastakkaisia omillesi? Aikakauttamme tutkaillessa näyttää, että vastaus on kieltävä. Sosiaalisen median normit estävät tällaisen ystävyyden samalla kun erilaiset erottelevat mekanismit täyttävät elämämme.

Ihmiset identifioivat usein itsensä jonkin ”toisen” vihollisena, jolloin ystävyys perustuu enemmän jonkin vastustamiseen kuin jonkin puolesta olemiseen. Poliitikot puhuvat maailmanlaajuisesti poliittisten kantojen ja puolueiden välisen yhteistyön heikkenemisestä. Aktivistit etäännyttävät yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti itsensä kilpailijoistaan ja julkisia puheenvuoroja valvotaan niin, ettei minkäänlaista ristisaastumista kantojen välillä tapahtuisi.

Esseisti Albert Camusille etääntyminen yhteisöllisestä ystävyydestä oli ihmiskunnan moraalisen kriisin keskeinen indikaattori. Camus puhui tästä kriisistä noin 75 vuotta sitten New Yorkissa pitämässään esitelmässä ja kun katsoo nyky-yhteiskunnan tilaa, monikaan asia ei näytä muuttuneen.

Verkkoelämän kommunikaatio ja vuorovaikutus, jota sosiaalinen todellisuutemme on alkanut muistuttaa, ilmaisee hyvin aikakautemme moraalisen kriisin. Ihmiset ovat turtuneet, muuttuneet välinpitämättömiksi ja passiivisiksi siinä tavassa, jolla he selaavat uutisia ihmiskunnan suurista ja pienistä tragedioista.

Emme usko väkivaltaan ja vihaan, mutta samanaikaisesti monet turvautuvat niihin käytännössä. Moraalisuutemme on sidottu uudelleentwiittauksiimme ja jakoihimme, emojit ja sydämet ilmaisevat sitoutumisemme astetta. Ja jos haasteita kohtaavat ihmiset kuuluvat toisiin elämäntapoihin, ilmaisevat vääriä poliittisia kantoja tai eivät ylipäätään vastaa omia käsityksiämme hyvästä ja arvokkaasta, me sivuutamme heidät ja siirrymme eteenpäin. Kuplaan on helpompi etsiä samanmielisiä kuin antaa sen puhjeta.

Emme usko väkivaltaan ja vihaan, mutta samanaikaisesti monet turvautuvat niihin käytännössä.

Tilanne tuottaa todellisen vaaran demokraattiselle elämänmuodolle, joka perustuu syvään osallisuuteen. Sen peruselementtejä ovat ihanteiden jakaminen ja yhteinen spekulaatio julkisessa tilassa. Myös toiveiden ja pelkojen jakaminen auttaa tunnetusti vahvistamaan koettua yhteisöllisyyttä. Filosofi John Deweyn mukaan demokratian perikuva on naapurusto, jossa naapurit kokoontuvat kadunkulmiin keskustelemaan sanomalehtiuutisten herättämistä ajatuksista ja tunteista.

Myös olohuoneet, joissa ystävät kokoontuvat jakamaan ajatuksiaan, toiveitaan ja moraalisia sitoumuksiaan avoimesti keskustellen, kuvaavat jotain olennaista demokraattisesta elämänmuodosta. Näissä kokoontumisissa ihonvärillä, koulutuksella tai varallisuudella ei ole merkitystä. Erimielisyys asioista ei ilmene siellä suvaitsemattomuutena, kaltoinkohteluna eikä nimittelynä.

Mikä tahansa, joka estää vuorovaikutuksen rikkautta, kommunikaation monipuolisuutta, ja joka eriyttää ihmiset ryhmiin, joiden identiteetti rakentuu olennaisilta osiltaan toistensa vastustamiseen, murentaa demokraattisen elämänmuodon mahdollisuutta. Olennainen kysymys onkin, voiko tätä naapuruston ja olohuoneiden henkeä laajentaa yhteiskunnalliselle tasolle.

Miltä esimerkiksi sosiaalinen media näyttäisi jos kuuntelisimme toisiamme ja olisimme riittävän avoimia vaikutteille meille etäisimpienkin kanssa toimiessamme?

Tilanne tuottaa vaaran demokraattiselle elämänmuodolle joka perustuu syvään osallisuuteen.