Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri, eräopas ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.
EU-parlamentti hyväksyi juuri uuden raaka-ainestrategian, jonka mukaan kaivostuotantoa olisi huomattavasti kasvatettava niin sanotun vihreän siirtymän varmistamiseksi.
Se on kuitenkin kaukana todellisesta siirtymästä kohti ekologisesti kestävää yhteiskuntaa, sillä ekologisen kriisin todellisiin juurisyihin ei olla riittävästi puuttumassa. Tämä lumesiirtymä onkin käytännössä siirtymä yhdestä kestämättömästä energiajärjestelmästä (fossiiliset polttoaineet) toiseen (uusiutuvan energian edellyttämät kaivannaiset).
”Vihreän” siirtymän on arvioitu monikymmenkertaistavan kaivannaisten tarpeen lähitulevaisuudessa. Kaikkien raaka-aineiden tunnetut varannot eivät tähän edes riitä. Eikä kaivannaisia käytetä ainoastaan energiasiirtymään, vaan lisäksi muun muassa sellaisiin turhiin kohteisiin kuin sotateollisuuteen, koruihin ja holveissa makaaviin harkkoihin. Ja monenlaiseen muuhun talouskasvun edellyttämään romuun, kuten helposti hajoavaan ja aina vain mahtipontisempaan elektroniikkaan ynnä muuhun tilpehööriin, jota kaupat ja kodit ovat pullollaan.
Kuinkahan paljon kaivannaisia menee maailman turuilla ja toreilla valosaastetta ampuviin mainosvideotauluihin, joita on yhä enemmän Jyväskylänkin katukuvaa pilaamassa?
On turha puhua ”uusiutuvasta” tai ”puhtaasta” energiasta, jos sen edellytyksenä on uusiutumattomien luonnonvarojen kiihtyvä ulosmittaus kestävyydestä, luonnon monimuotoisuudesta tai paikallisyhteisöistä piittaamatta.
Ei kaivannaisia käytetä ainoastaan energiasiirtymään, vaan lisäksi muun muassa sellaisiin turhiin kohteisiin kuin sotateollisuuteen, koruihin ja holveissa makaaviin harkkoihin.
Ihmisten alistava ja ylimielinen suhde muuhun luontoon säilyy entisellään. On naiivia luulla, että luonnon tuhoamisen voi lopettaa luontoa tuhoamalla.
Oikea vihreä siirtymä edellyttäisi energiasiirtymän lisäksi tuhoisasta talouskasvujärjestelmästä ja sen lietsomasta ylikulutuksesta luopumista, mikä auttaisi neitseellisten ja uusiutumattomien raaka-aineiden käytön radikaalissa vähentämisessä ja ympäristöjalanjälkemme pienentämisessä.
Kohtuutaloudessa kierrätyksen ja jätteidenkäsittelyn avulla tuotetut materiaalit olisivat taloudellisesti kannattavia ja pääosin riittäviä. Neitseellisiä raaka-aineita pitäisikin tuottaa vain kaikkein välttämättömimpiin tarpeisiin, ei voiton tavoittelemiseksi.
Talousjärjestelmään koskeminen ei tietenkään maailmassa todellista mahtia käyttäville suurpääoman omistajille käy. Vuosikausien ilmastosopimusneuvottelut näyttävätkin olleen lähinnä teatteria, jonka tarkoituksena on ollut olemassa olevan talousjärjestelmän säilyttäminen sekä siitä eniten hyötyvien etujen turvaaminen.
Neitseellisiä raaka-aineita pitäisi tuottaa vain kaikkein välttämättömimpiin tarpeisiin, ei voiton tavoittelemiseksi.