Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Velkaa vai vaikeita valintoja

Jyväskylän kaupunginjohtajan talousarvioesitys ensi vuodelle on lähes 19 miljoonaa euroa pakkasella. Alijäämään vaikuttaa erityisesti erikoissairaanhoidon eli sairaanhoitopiirin menojen kasvu. Lisäksi kaupungin on omalta osaltaan katettava sairaanhoitopiirin kertyneitä alijäämiä ensi vuoden loppuun mennessä, jolloin palveluiden järjestämisvastuu siirtyy aluehallinnolle. Jyväskylän osuus sairaanhoitopiirin alijäämistä on arviolta reilut 22 miljoonaa euroa.

Alijäämää enemmän puhuttanee kuitenkin velka ja sen määrä. Jyväskylä aikoo investoida liikunta- ja kulttuuripalveluihin reilut 120 miljoonaa euroa. Sitä varten tarvitaan lähes 100 miljoonaa euroa lisää velkaa.

Tyypillisesti suuria investointeja vastustetaan, koska eurot ovat pois muun muassa lasten ja vanhusten terveyspalveluista. Pian se peruste ei enää päde, kun kukkaro on eri.

Kaupungin kaavaillut investoinnit vastaavat valtuustossakin vaadittuihin kulttuuritilojen perusparannustarpeeseen sekä noudattavat kaupungin strategista valintaa olla Suomen liikuntapääkaupunki.

Jos velan määrä ahdistaa liikaa, täytyy investointeja leikata. Sitten ollaankin taas valintojen äärellä: Tingitäänkö kulttuurista ja teatteritalon peruskorjauksesta vai liikunnasta ja Hippoksesta?