Kirjoittaja on oikeustieteen maisteri, eräopas ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.
Selluteollisuus ja sen etujen vartijat maalaavat mielellään avohakkuumetsätaloudesta ilmastoystävällistä kuvaa. Avohakkuisiin päättyvä tasaikäisrakenteinen metsänkasvatustapa kun johtaa harvennushakkuineen selluksi keitettävän halvan kuitupuun suureen saantoon, minkä vuoksi näillä tahoilla on intressi pitää avohakkuut vähintäänkin nykyisessä mittaluokassaan, jopa kasvattaa niitä.
Varsinkin, kun sellunkeittoon on viime vuosikymmenen aikana tehty isoja investointeja, joiden kannattavuus nojaa kalliiden työvoimakustannusten maassa halpaan raaka-aineeseen.
Parempi siis kehittää silmänkääntötemppuja, joilla hommaan saadaan vihertävä sävy: Kansalaisille ja metsänomistajille on tolkutettu, että metsä sitoo hiiltä vain kun puusto järeytyy. Ja koska varttuneet puut eivät kasva tilavuutta enää yhtä nopeasti kuin nuoret, hiilinielun on kerrottu hidastuvan ja lopulta sammuvan.
Vanhan metsän sanotaan olevan pelkkä hiilen varasto, joka hiljalleen rapistuu ja lahoaa päästäen hiilivarannot taivaan tuuliin ilmastoa lämmittämään. Ja ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä hiilinielut halutaan laittaa avohakkaamalla ja taimia istuttamalla kuntoon ennen kuin ne muuttuvat päästölähteiksi. Kuulostaa ylevältä.
Edellä kuvattu paradigma perustuu 1960-luvulla tehtyyn amerikkalaiseen tutkimukseen, joka toteutettiin yhdellä ainoalla koealalla. Nykytutkimus piirtää asiasta toisenlaisen kuvan: Iso osa puiden sitomasta hiilestä varastoituu nimittäin maaperään ja vanhatkin metsät toimivat hiilinieluina.
Koska nyt pelataan kaikkien lajien nykyisten ja tulevien sukupolvien kustannuksella, on propaganda vielä sitäkin likaisempaa.
Vanhojen metsien kuolleet puut eivät myöskään vapauta hiiltä ilmakehään silmänräpäyksessä. Nature-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimusten mukaan luonnon monimuotoisuudellekin elintärkeät lahopuut varastoivat pohjoisella pallonpuoliskolla hiiltä jopa satoja vuosia. Senkin jälkeen osa hiilestä jää maaperään sedimentiksi. Hiili ei siis välttämättä ole sen paremmassa turvassa edes sahatavarana, saati sitten lyhytikäisissä selluteollisuuden tuotteissa.
Avohakkuiden jälkeisellä paljaalla maaperällä tilanne on toisenlainen. Useiden vertaisarvioitujen tutkimusten mukaan avohakkuun jälkeen metsä muuttuu seuraavien parin vuosikymmenen ajaksi päästölähteeksi: metsän maaperään varastoima hiili alkaa karata taivaalle, ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta juuri lähivuosikymmenet ovat kaikkein kriittisimpiä.
Selluteollisuuden ja sen etuvartijoiden puheet avohakkuumetsätaloudesta ilmastoystävällisenä metsänkäsittelynä ovat esimerkillistä viherpesua.
Tällainen harhaan johtaminen ja metsäpolitiikan väistämättömän murroksen jarruttaminen ilmastohätätilan ja kuudennen sukupuuttoaallon aikakaudella on verrattavissa vuosikymmenien takaisiin tupakkayhtiöiden propagandakampanjoihin. Paitsi koska nyt pelataan kaikkien lajien nykyisten ja tulevien sukupolvien kustannuksella, on propaganda vielä sitäkin likaisempaa.