Osma Naukkarinen
Kirjoittaja on eräopas, oikeustieteen maisteri ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.
Jokin aika sitten etsin katsottavaa tai kuunneltavaa Yle Areenasta saadakseni mieleni irti stressaavista asioista. Tv-sarjaan tai elokuvaan uppoutuminen on helppo ja nopea tapa oman elämän melskeistä irrottautumiseen, mutta jatkuvana ja ainoana stressinhallintakeinona se ei juurikaan auta voimavarojen palauttamisessa.
Irrottautuminen on tässä yhteydessä paljastava sana. Huolien ja paineiden alla voi kadottaa yhteyden itseensä ja vähän kaikkeen muuhunkin. Asioiden tärkeysjärjestykset heittävät kuperkeikkaa ja kokemus elämän mielekkyydestä heikentyy. Samalla kun viihde antaa kuluttajalleen hetken rauhan viemällä hänet toisiin todellisuuksiin, se irrottaa hänet entisestään itsestään ja tästä maailmasta.
Kun koemme ettemme jaksa, olemme ahdistuneita ja mielemme on huolia täynnä, luultavasti se, mitä oikeasti tarvitsisimme olisi yhteys itseemme, muihin ihmisiin sekä muuhun luontoon. Säännöllinen meditaatio tai metsäretki ovat pidemmän aikavälin vaikutuksiltaan huomattavasti tervehdyttävämpiä tapoja käsitellä stressiä ja uupumusta, mutta kuormittuneena tämä on helpommin sanottu kuin tehty.
Joka tapauksessa sisältöä etsiessäni jouduin toteamaan, ettei mielenkiintoista sisältöä meinannut löytyä. Tämä johtunee siitä, että olen joskus ollut viihteen suurkuluttaja ja siten minutkin on marinoitu amerikkalais-länsimaalaisella Hollywood-kuvastolla.
Samalla kun viihde antaa kuluttajalleen hetken rauhan viemällä hänet toisiin todellisuuksiin, se irrottaa hänet entisestään itsestään ja tästä maailmasta.
Minulla on siis tuntuma siitä, minkälaisia tarinoita ja minkälaista maailmankuvaa läntinen viihdemaailma tarjoaa. Ihmiskuva ja ihmissuhdekuvaukset ovat muovisia, jos eivät suoranaisen myrkyllisiä. Poikkeuksiakin toki on, mutta niitä on vaikea löytää.
Mieleeni juolahti halu katsoa jotain jostain aivan muualta. Minkähänlaista draamaa Venäjällä tänä päivänä tehdään? Tai olisipa mielenkiintoista katsoa jokin arabiankielinen elokuva.
Halusin kovasti löytää kurkistusikkunoita siihen, mitä läntiselle mediaympäristölle vieraissa kulttuureissa ilmaistaan tv-viihteen keinoin. Mitä he haluavat sanoa ja mitä heidän tarinansa kertovat maailmasta?
Pettymyksekseni jouduin huomaamaan, että minulle vieraammista kulttuureista tulevan sisällön löytäminen on ilmeisen vaikeaa. Se mitä opimme viihteestä muista maailmankolkista, on lähes poikkeuksetta puristettu läntisen viihdeteollisuuden mankelin läpi.
Linssien vaihtaminen olisi varmasti itse kunkin maailmankatsomukselle varsin avartavaa.
Eräs vielä leimallisempi piirre saatavilla olevalle viihteelle on se, että tarinoiden keskipisteessä ovat lähes poikkeuksetta ihmiset ja ihmisen rakentama maailma. Ohjelma toisensa perään täyttää tajunnat ihmisellä. Muu luonto on vain kulissi, tapahtumapaikka ihmisten oikukkaille juonenkäänteille.
Ja niin kauan kun ihmistä laajempi luonto pysyy kulissina, niin ruuduilla kuin todellisuudessakin, ja kun mielemme on täynnä paineita, huolia ja kiireitä, ja olemme vailla yhteyttä itseemme ja maailmaan, ei tieto maailman syttymisestä palamaan tunnu juuri miltään.