Esa Linnan Kolumni: Varmaa tietoa?

Esa Linna

Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.

Tämä kolumni ei kerro #punkstoosta, mutta sivuaa sitä. Seksuaalista ahdistelua, häirintää ja väkivaltaa mm. musiikkipiireissä aiheellisesti paljastaneet @punkstoo- ja @metaltoo-Instagram-tilit ovat saaneet kaivattua huomiota, joten voin vain toivoa ja mahdollisesti itse vaikuttaa siihen, että kulttuuri- ja taideskenessä ja sen ulkopuolella kaikenlaisen häirintään suhtaudutaan vastedes tarvittavalla vakavuudella.

Samalla ainakin yksi syytön henkilö on leimattu sosiaalisessa mediassa raiskaajaksi, vain sen vuoksi, koska tällä sattuu olemaan sama etunimi kuin oikeasti ahdisteluun, häirintään tai väkivaltaan syyllistyneellä. Onneksi kyseessä lienee yksittäistapaus.

Somessa perättömät juorut liikkuvat nopeasti, mutta noin 30 vuotta sitten suomalainen pikkukaupunki oli myös otollista maaperää maineen menetykselle.

Ajokortin saatuani illat kuluivat kavereiden kanssa ajellessa ympäri Ylivieskaa ja sen ulkopuolella. Erään aamuyön tunteina eksyimme kavereidemme kanssa maailmanloppua odottavan uskonnollisen yhteisön vasta rakennetun salin pihalle. Huomasimme ihmetykseksemme, että joku kuvaa meitä videokameralla rakennuksen sisältä. Totta kai halusimme antaa kuvaajalle jotain katseltavaa.

Seuraavana viikkona eräs mukana olleista kavereistani kutsuttiin poliisin kuulusteltavaksi. Ilmeni, että samana kruisailuyönä joku oli vierailumme jälkeen yrittänyt polttaa rakennuksen edessä ollutta punaista mattoa. Poliisi oli myös tivannut mukana olleesta “tytöstä”. Tyttöä ei ollut mukana, mutta pitkine hiuksineni näytin varmasti feminiinisemmältä kuin nykyään. Asiaan vaikutti myös videolla näkyvä suuteleminen toisen miehen kanssa, joka ei tainnut tulla poliisille mieleenkään. Ystäväni oli aiheellisesti huomauttanutkin virkavaltaa siitä, että Suomessa on “seksuaalivapaus”.

Sitä en tiedä, mistä jutut lähtivät liikkeelle, mutta Ylivieskan kaduilla kulki varma tieto, jonka mukaan olimme syytteessä murhapolton yrityksestä.

Homoiksi meitä oli jo aiemmin kutsuttu, joten ahdasmielisen ympäristön järkyttäminen oli mielestämme tarpeellista ja varsin punk. En tiedä, edistimmekö suvaitsevaisuutta toiminnallamme, mutta toivottavasti annoimme ajateltavaa. Voi vain kuvitella, minkälaista on ollut kaapissa oleminen tuohon aikaan. Joka tapauksessa, tuon jälkeen saimme olla poliisilta rauhassa ja luulimme casen olevan closed.

Asiat muuttuivat tämän jälkeen synkempään suuntaan. Sitä en tiedä, mistä jutut lähtivät liikkeelle, mutta Ylivieskan kaduilla kulki varma tieto, jonka mukaan olimme syytteessä murhapolton yrityksestä.

Tuttavani kuuli työpaikallaan työntekijöiden juoruilevan “Linnan pojasta” joka “lähtee linnaan”. Jopa ystäviämme tuli kadulla vastaan huutamaan pää punaisena väittäen meitä murhapolttajiksi. Onneksi jutut tyrehtyivät melko äkkiä, mutta kuka tietää, jäikö kerran saatu maine elämään sen jälkeen.

Tämä kolumni toimikoon muistutuksena myös itselleni, ennen kuin klikkaan jaa-nappia sosiaalisessa mediassa.

Kommentoi