Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Naiset olivat vaalien voittajia

Kuntavaalien äänestysprosentti jäi Jyväskylässä hävettävän matalaksi. Vain 52 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Alhainen aktiivisuus antaa enemmän valtaa niille, jotka käyttävät ääntään. Tällä kertaa äänioikeuttaan käyttäneet uusivat lähes puolet valtuutetuista ja vaihtoivat valtuuston suurimman puolueen.

Mikään puolue Jyväskylässä ei saanut rökäletappiota, mutta selviä voittajia oli kolme: Kokoomus onnistui kasvattamaan kannatustaan hieman ja perussuomalaiset selvästi.

Jyväskylässä vaalien suurimpia voittajia olivat naiset, vaikka sukupuolella ei näissä asioissa pitäisi olla väliä. Keskustaa lukuun ottamatta naiset keräsivät puolueiden kovimmat äänisaaliit. Perussuomalaisissa myös mieskansanedustaja jäi paikallisen naisen taakse äänisaaliissa.

Jyväskylässä valtuuston sukupuolijakauma poikkeaakin valtakunnan keskiarvosta, jossa miehet ovat enemmistö. Jyväskylässä 67 valtuutetusta 36 on naisia ja 31 miehiä.

Kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat tulevat perinteisesti suurimmista puolueista. Puolueiden suurimmat äänisaaliit ja sitä kautta vahvimmat mandaatit keräsivät demarien ja kokoomuksen riveistä kansanedustaja ja euroedustaja.

Jyväskylän etu tuskin kuitenkaan on, että kaupungin päätöksenteon kärkipaikkaa hoidetaan toisen vaativan ja aikaa vievän tehtävän rinnalla.