Kirjoittaja on eräopas, oikeustieteen maisteri ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.
Työn kulttuuri on ollut viime vuosina nopeassa murroksessa. Yhtäältä sitä muuttavat teknologiat kuten digitalisaatio, tekoäly ja robotiikka. Toisaalta tavanomaista ansiotyötä ja siitä saatavaa toimeentuloa ei riitä kaikille, vaikka samaan aikaan yhä useampien työssä käyvien jaksaminen horjuu liiallisen kuormituksen takia.
Työn määritelmät ja arvot ovat kuitenkin jämähtäneet luonnosta piittaamattoman teollisen tehdastyön aikakaudelle. Teollisen työmoraalin myötä työllä katsotaan olevan arvo itsessään. Kärjistäen voisi sanoa, että ansiotyön tekeminen on ollut jo pitkään melkeinpä ihmisarvon mitta, kun työn sisällöllä ei puolestaan ole ajateltu olevan niin väliä. Kunhan se on kuitenkin ”oikeaa työtä”, eikä mitään tubettamista tai puiden halailua!
Työ on se elämän osa-alue, jolla jätämme voimakkaimman jäljen itseämme laajempaan maailmaan. Onko siis aivan sama, millainen jälki tehdyistä töistä jää? Harvemmin pysähdytään kokonaisvaltaisesti miettimään, mitä tehty työ tarkoittaa laajemman ihmisyhteisön saati sitten koko elonkehän tai tulevien sukupolvien kannalta.
On ilmeistä, että jos luonnon monimuotoisuuden katoa ja ilmastonmuutosta halutaan hillitä, iso osa nykyisistä töistä pitäisi jättää kokonaan tekemättä. Ja monia töitä, joita ei joko tehdä ollenkaan tai tehdään palkkatyöltä jääneellä vapaa-ajalla, pitäisi tehdä huomattavasti suuremmassa mittakaavassa.
En kohdista viestiäni tässä yksilötason valintoihin. Kannustan kyllä henkilökohtaisiin ratkaisuihin silloin kun sellaisia on tehtävissä, mutta ymmärrän hyvin, että joitain poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta tarvitsemme nykyisenlaisessa yhteiskuntajärjestelmässä rahaa perustarpeidemme tyydyttämiseen.
Työn sisällöllä ei puolestaan ole ajateltu olevan niin väliä. Kunhan se on kuitenkin ”oikeaa työtä”, eikä mitään tubettamista tai puiden halailua!
Sen sijaan tarkoitukseni on kiinnittää huomio siihen, että nykyiset työn rakenteet ja suuri osa tarjolla olevista töistä estävät siirtymistä ekologisesti kestävään ja elämää kunnioittavaan yhteiskuntaan. Jotain työtä on elannon vuoksi tehtävä ja tarjolla olevista töistä ei kaikilla ole mahdollisuutta valita ekologisesti ja eettisesti mielekästä hommaa.
Tämä puolestaan johtuu siitä, että nykyinen talousjärjestelmämme rakentuu voitontavoittelulle ja vaurauden kerryttämiselle, ja vaurautta puolestaan kerrytetään erityisen tehokkaasti ulosmittaamalla luonnonvaroja, sillä siitä aiheutuneelle luonnontuholle ei ole osattu kehittää tuntuvaa hintalappua. Siksi ekologisesti tuhoisaa työtä on tarjolla paljon, ja se on myös kaikkein ”tuottoisinta” ja rahallisesti palkitsevinta (erityisesti pyramidin huipulla oleville).
Sen sijaan lukuisat ”tuottamattomiksi” luetut työt, kuten hoivatyö tai luonnonsuojelu, jäävät vallitsevassa talousjärjestelmässä rahallisesti aliarvostetuiksi ja henkilöstöltään alimitoitetuiksi.
Saavumme visaisen kysymyksen äärelle: kuinka toteutetaan hallittu ja oikeudenmukainen siirtymä ekologisesti kestämättömästä työstä kohti töitä, jotka turvaisivat elinkelpoiset olosuhteet monimuotoiselle elämälle ja tuleville sukupolville?