Oikeusministeriötä on syytetty vaalien järjestelyissä jälkijunassa kulkemisesta. Ministeriö päätti vaihtaa taktiikkaa ja asentoa. Nyt ollaan etukenossa.
Vaalit siirtyivät, kun THL löi pöytään tarpeeksi rumat tartuntaennusteet. Lukuja rumensi se, ettei niissä huomioitu jo voimassa olevia ja tiukentuvia rajoituksia.
Jos meni vaalien siirto viime tinkaan, niin kalkkiviiva pöllähti myös ravintoloiden sulkupäätöksessä. Päätös syntyi lopulta noin kuusi tuntia ennen toimeenpanoa.
Päätösten perusteena on terveys. Jos terveysalan ammattilaiset vakuuttavat, että avoimet ravintolat ja huhtikuun vaalit ovat riski, ei ainakaan minulla ole parempaa tietoa, jolla kyseenalaistaa näkemystä.
Päätökset on tehty, nyt voidaan toivoa. Toivotaan, ettei syksy ole turvallisempi äänestysajankohta kuin alkukesä, sillä silloin rajoituksissa ja rokotuksissa on epäonnistuttu.
Toivotaan, että THL:n esittämät luvut yli 10 000 päittäisestä tartunnasta ovat roimasti pielessä. Ja yläkanttiin. Toivotaan myös, ettei lukujen arvonnasta päätöksenteon pohjaksi tule maan tapaa.
Lisäksi toivotaan, että kesäkuun 13. päivä on lämmin, ja että kioskilta voi hakea vaalijäätelöt turvallisen äänestyksen jälkeen.