Pääkirjoitus: Miksei äänestys digiloikkaa?

Sami Rahkonen, päätoimittaja

Suomi on pitkä maa. Sen huomaa sää- ja koronauutisissa. Jyväskylän lumimassat eivät valtakunnallisesti hetkauttaneet, mutta kun Etelä-Suomessa sataa lunta ja pakastaa, puhutaan lumikaaoksesta.

Kun Jyväskylän tautiryppäät maalasivat maakunnan tumman punaiseksi, tehtiin rajoituksia paikallistasolla: Kirjastot kiinni, harrastukset tauolle, koululaisia hetkeksi etäälle. Tilanne rauhoittui.

Kun tauti ryöpsähtää Uudellamaalla, esittää oikeuskansleri kuntavaalien siirtämistä ja THL ravintoloiden sulkemista. Puheet kuuluvat ja säikäyttävät koko maassa.

Eniten kummastuttaa esitys vaalien siirtämisestä, kun samaan aikaa voi esimerkiksi kaupoissa käydä maski kasvoilla ja kädet desissä. Pääkaupunkiseudusta poiketen monessa kunnassa myös tauti on hallinnassa.

Jos passin voi hakea, pankissa asioida ja lääkärissä käydä verkossa, luulisi äänestyksenkin siellä onnistuvan. Etä-äänestämismahdollisuus vähentäisi väkeä äänestyspaikoilla, kun digitaitajat pysyisivät poissa fyysisiltä uurnilta. Tilaa jäisi heille, jotka eivät verkossa muutenkaan asioi. Syystä tai toisesta.

Väljää äänestämistä varten Suomi on täynnä urheiluhalleja, jotka sijaitsevat keskeisillä paikoilla. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän halleja. Jos koronatestaus onnistuu raviradalla tai urheilustadionilla, miksei äänestäminen onnistuisi urheiluhallissa?

Kommentoi