Osma Naukkarisen kolumni: Henkiin herääminen

Osma Naukkarinen

Kirjoittaja on eräopas, oikeustieteen maisteri ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.

Suomen kieleen kätkeytyy lukemattomia sanoja, jotka kantavat yhteyttä vanhaan luontosuhteeseen. Yksi näistä sanoista on henki. Nykyään hengellä tarkoitetaan lähinnä ihmisyksilöä tai jotain yliluonnollista, näkymätöntä olentoa.

Muinoin henki on tarkoittanut sielun osaa, joka on pitänyt ihmisen elossa eli hengissä. Hengenlähtö tarkoittaakin edelleen kuolemaa. Mutta henki ja sen mahdollistama tavoitteellinen, tietoinen elämä ei ollut ihmisen ainutlaatuinen ominaisuus, vaan kaikki ympärillä oleva koet­tiin elollisina toimijoina, jotka vaikuttavat ympäristöönsä: kasvit, eläimet, vedet, kivet, sääilmiöt, paikat, maisemat ja niin edelleen.

Maailma kaikkine pienine ja suurine piirteineen oli hengissä ja ihmiset kokivat osallisuutensa tähän maailmaan luita ja ytimiään myöten.

Tiede on tuottanut meille valtavasti tietoa maapallon elämästä ja sen käsittämättömän monimutkaisesta keskinäisriippuvuuksien verkostosta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuitenkin samaan aikaan ihmiset ovat teollis-teknisessä kulttuurissa menettäneet kosketuksen siihen, miltä samainen maailma tuntuu, jos sen kokee kirjatiedon sijaan avoimin aistein siihen osallistumalla.

Yhä syvemmin ihmisluontoa läpäisevät teknologiat ovat irrottaneet ihmisten kokemusmaailman ihmistä laajemmasta luonnosta. Modernien mukavuuksien äärellä syntyy kokemusperäinen harhakuva, jossa ihminen onkin koneista ja omasta mahdistaan, ei laajemmasta luonnosta riippuvainen olio.

Teollinen käsitys todellisuudesta on kuuro ihmistä laajemmalle luonnolle.

Teollinen käsitys todellisuudesta on kuuro ihmistä laajemmalle luonnolle. Se on muuttanut ihmisten kokemuksen maailmasta elottomaksi resurssiksi ja kulissiksi, mikä on mahdollistanut luonnon välinpitämättömän tuhoamisen.

Esimerkiksi metsäkoneenkuljettaja saattaa pitää avohakkuutyömaata terapeuttisena metsässä työskentelynä. Metsän elollisuuden kokevalle kuljettajalle toimenpide tuntuisi kuitenkin väkivallalta paikan elävää luontoa eli metsän henkiä kohtaan.

Kärjistyneimmillään teollinen maailmankuva on muuttanut jopa eläimet tahdottomiksi vaistokoneiksi, jotka eivät tunne kipua saati muita ”inhimillisiksi” väitettyjä tunteita. Tuon ajatusmyrkyn jälkihuurut koetaan edelleen eläinten tehotuotannossa.

Niin kauan kuin ratkomme ekologisia ongelmia logiikalla, joka kumpuaa ongelmat alun perinkin aiheuttaneesta teollisesta maailmankuvasta, me vain korvaamme ihmistä laajempaa maailmaa tuhoavia käytäntöjä toisilla – öljynporaus ja muoviroska vaihtuvat saastuttavaan akkumineraalien louhintaan ja kiihtyviin metsähakkuisiin ”vihreän kasvun” nimissä.

Meidän on siis ennen muuta herättävä henkiin. Ei ainoastaan meissä pihisevään henkeen, vaan kaikkiin ympärillä oleviin henkiin eli elämään sen moninaisissa ilmenemismuodoissaan.

Henkiin herääminen tarkoittaa paluuta tuntevaan ja aistivaan eläimyyteemme, joka on yhteydessä tuntevaan, aistivaan ja elävään maailmaan. Kunnioitus ja nöyryys, jotka asettavat ihmisen jälleen itsensä kokoiseen asemaan maailmassa, seuraavat perässä.

Kommentoi