Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Esa Linnan kolumni Mieti hetki ennen kuin julkaiset

Kirjoittaja on nuorisonohjaaja ja Nuorisotyö-lehden päätoimittaja.

Käyn aika ajoin sekä päivätöiden että sivutöiden puolesta puhumassa sosiaalisesta mediasta ja digitaalisesta pelaamisesta vanhemmille, kasvatusalan työntekijöille, lapsille ja nuorille. Koronaviruksen myötä käynnit ovat jääneet hetkeksi vähemmälle, mutta toivotaan parasta, että homma normalisoituu edes jollekin tasolle.

Yksi asia, joka puhuttaa vuodesta toiseen, on kuvien ottamisen ja julkaisun laillisuus. Varsinkin sosiaalisen median aikakautena on käynyt niin, että edes lakiasiantuntijat eivät ole aina yhtä mieltä siitä, mikä on luvallista ja mikä ei.

Koska kohdennan yleensä luentoni lasten ja nuorten asioihin, olen yrittänyt soveltaa teemoja sellaisiin asioihin, jotka voivat tulla eteen niin kasvatusalan työntekijöiden kuin nuortenkin elämässä.

Usein opettajienkin hymy saattaa aluksi hyytyä, kun kerron koulun olevan Suomen lainkin mukaan julkinen tila. Laki kertoo kuvaamisesta, että sen katsotaan olevan sallittua ”kaduilla, toreilla, metsissä tai muilla vastaavilla yleisillä paikoilla. Yleisiksi paikoiksi katsotaan myös muun muassa koulut, kirjastot, ostoskeskukset sekä metroasemien ja lentoasemien aula- ja odotustilat. Julkisilla paikoilla kuvaamisen oikeus perustuu Suomen perustuslakiin”.

Koulun järjestyssäännöt voivat kuitenkin kieltää kuvaamisen koulun alueella ja tiloissa, aivan samaan tapaan kuin esimerkiksi ostoskeskuksissa, joissa vartijalla on oikeus pyytää kuvaajaa lopettamaan kuvaamisen.

Loukkaavan kuvan jakaminen muutamalle kaverillekin voi olla rikos.

Muilla julkisilla paikoilla, kuten esimerkiksi Jyväskylän kävelykadulla kuvaaminen on sallittua. Usein kävelykadulla kuvaamisen luvallisuudesta kysyessäni vastauksissa toistuu se, että jokaiselta kuvassa näkyvältä pitäisi kysyä lupa. Tämähän on useimmiten jopa mahdotontakin, joten kehotan aina tarkastamaan ettei kuvassa näy mitään, joka voisi olla kohteen kunniaa tai yksityisyyttä loukkaavaa.

Kuvaaminen itsessään ei siis ole laitonta, mutta jos kuvan julkaisee, siitä voi tulla laiton teko.

Entäpä sitten kuvan julkaiseminen niin sanotusti yksityisesti – onko yksityisellä Facebook-seinällä tai Instagram-syötteessä julkaiseminen sallittua, jos kuvassa saattaa näkyä jotain yksityishenkilöä loukkaavaa?

Ei ole. Rikoslain mukaan sakkoon tuomitaan, jos julkaisee joukkotiedotusvälineissä tai lukuisten ihmisten saataville esimerkiksi kuvan, joka voi aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai kuvan kohteeseen kohdistuvaa halveksuntaa. Loukkaavan kuvan jakaminen muutamalle kaverillekin voi olla rikos.

Muutama vuosi sitten meemiksi muodostuneen Risumies-videon kuvannut mies sai sakkoja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Risumiehenä tunnettu mies eristäytyi veljiensä mukaan videon julkaisemisen jälkeen, jolloin hänen tilansa huononi selvästi. Hän kuoli ennen oikeudenkäyntiä.

Aluksi hauskalta tuntunut idea ei enää naurattanut.