Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Make democracy great again

Tunnustan erehtyneeni. Luulin, että Yhdysvaltojen presidentinvaalit on kulahtanut aihe viikko vaalipäivän jälkeen. Perjantaina pohdin, voiko tätä julkaista edes viikko vaalien jälkeen, kun ääntenlasku on kesken, sitä vaaditaan kovaan ääneen lopettamaan ja vielä kovempaan ääneen jatkamaan.

Oikeuteen haastamista on perinteisesti pidetty amerikkalaisena ilmiönä. Tarinoiden mukaan maassa on voitettu oikeudessa valtavia summia isoilta yhtiöiltä nokkelien laki-ihmisten avulla.

Yhdysvaltoja pidetään myös vahvasti demokraattisena valtiona. Nyt nämä kaksi amerikkalaisuuden kulmakiveä hankaavat toisiaan, kun vaalit hävinnyt presidentti Donald Trump on uhannut pyrkiä oikeuden avulla muuttamaan vaalien tulosta.

Tähän mennessä demokratia on kuitenkin ollut vaalien suurin voittaja, sillä kansa on äänestänyt edellisen kerran yhtä ahkerasti 120 vuotta sitten.

Pian 78-vuotiaalla presidentiksi nousevalla Joe Bidenilla riittää työnsarkaa kahtia jakautuneessa mahtimaassa. Siinä missä väistyvä presidentti uhosi tekevänsä Yhdysvalloista jälleen suuren, on uudella presidentillä täysi työ tehdä Yhdysvaloista jälleen yhtenäinen.

Keväällä vaalihuumaan päästään myös täällä meillä, kun kuntiin valitaan uudet vallankäyttäjät. On vaikea nähdä, että silloin vaadittaisiin ääntenlaskun lopettamista ja vietäisiin tulosta käräjille.