Kolumni
Osallistuin toissa kesänä retkelle suljetulle Särkiniemen kaivosalueelle Leppävirralla. Suljetun kaivoksen taustalla on kaksikin konkurssia, ja tänä päivänä muutamien vuosien toiminnasta on jäljellä avolouhoksen täyttänyt lampi sekä valtavat kasat louhinnasta syntynyttä jätekiveä.
Louhitusta kiviaineksesta vapautuvan rikin vuoksi alue on paikallinen ympäristökatastrofi. Vesi muodostaa avolouhoksessa rikkihappoa, joka liuottaa kivistä myös raskasmetalleja. Sade- ja sulamisvedet tekevät saman sivukivikasoissa. Hapan ja metallipitoinen vesi valuu pohjavesien mukana viereiseen järveen. Alueen ennallistamiskustannuksiksi on arveltu vähintään miljoona euroa, mikä on lankeamassa kunnalle.
Suomen ympäristökeskus on kartoittanut kolmisenkymmentä suljettua kaivosaluetta, jotka ovat vakavia ympäristöongelmia. Nyt toiminnassa olevista mittaluokaltaan monikymmenkertaisista kaivoksista uhkaa tulla seuraa tälle listalle, sillä kaivoksilta edellytetyt vakuudet ennallistamistoimien varalle ovat täysin riittämättömiä.
Ylen A-Studiossa keskusteltiin 30.9. suljettujen kaivosalueiden ongelmista. Suomen luonnonsuojeluliiton kaivosasiantuntija Jari Natunen kertoi, että Terrafamen kaivosalueen ennallistaminen toiminnan päätyttyä tarkoittaisi tuhansia vuosia jatkuvaa jätevesien puhdistusta. Pelkät jätekiviaineksen neutralointiaineet tulisivat Natusen mukaan maksamaan kymmenen miljardia euroa. Kaivokselle asetetut vakuudet ovat 100 miljoonaa.
Suomessa toimivista metallikaivoksista suurin osa kannattaa taloudellisesti vain siksi, että ympäristöhaittoja ja ennallistamiskustannuksia ei huomioida riittävästi ja saastuttaja maksaa -periaatetta ei kunnioiteta. Tätä perustavanlaatuista ongelmaa väistellään.
Kaivos saattaa työllistää, mutta samalla se saattaa syrjäyttää alueella jo olevia työpaikkoja.
Suurin osa maassamme toimivista kaivosyhtiöistä on riskisijoittajien rahoituksella pyöriviä monikansallisia yhtiöitä. Myös paikallisille asukkaille ja luonnolle kaivoshanke on aina riski. Kaivos saattaa työllistää, mutta samalla se saattaa syrjäyttää alueella jo olevia työpaikkoja. Paikallisten kaivoksista saama hyöty on harvoin mitään verrattuna niihin ongelmiin ja kustannuksiin, joita kaivosten jätevuoret tuovat tullessaan.
Kaupallista järkeä tällaisessa toiminnassa voi olla ainoastaan lyhytnäköisellä, tuhokapitalistisella logiikalla: kääritään voitot, jätetään sotkut siivoamatta ja annetaan luonnon pilaantua, ellei ”joku muu”, kuten veronmaksajat, satu hoitamaan asiaa joskus tulevaisuudessa.
Kaivoslaki nyt -kansalaisaloite lienee vaikuttanut siihen, että kaivoslakiuudistus eteni tänä vuonna lainvalmisteluun. Kaivosteollisuuden edustajat ovat olleet mukana lakia valmistelevassa työryhmässä ja ensiluonnoksissa aloitteen vaatimuksia oli jo vesitetty.
Parannuksia toivon mukaan vielä saadaan, sillä loppuvuodelle tarkoitettu eduskuntakäsittely siirrettiin vuodella eteenpäin. Kaivosyhtiöt tosin saivat reilusti lisäaikaa malminetsintälupien hakemiseen vanhan lain nojalla.
Kirjoittaja on eräopas, oikeustieteen maisteri ja Elonkehä-lehden päätoimittaja.