Pääkirjoitus: Joka kolmas opiskelee jotain

Sami Rahkonen, päätoimittaja

Jyväskylä on opiskelijakaupunki. Kaupungissa on noin 40 000 opiskelijaa, mikä tarkoittaa noin kolmasosaa koko kaupungin väestä.

Opiskelijakaupungin status on muutakin kuin maininta kaupunkimarkkinoinnin PowerPointissa. Itse asiassa se näkyy kaikkialla: kaduilla, keskustassa, lenkkipoluilla, kahviloissa, yökerhoissa, tapahtumissa ja ilmapiirissä.

Opiskelevat nuoret ovat aktiivisia, he osallistuvat tapahtumiin, kuluttavat kulttuuria ja heidän ansiostaan yöelämää on myös arkena. Viikonlopuista puhumattakaan.

Katukuva on nuorekas ja kansainvälinen, sillä tavallisesti opinahjot tuovat kaupunkiin myös vaihto-opiskelijoita.

Vuokra-asunnoille riittää kysyntää ja yrityksille valmistuu uusia osaajia vuodesta toiseen. Opiskelupaikat itsessään työllistävät jo sankan joukon.

Opiskelijat luovat vahvan kivijalan heimojen sulatusuunille, joksi Jyväskylää myös kutsutaan. Lukuisat opiskelumahdollisuudet keräävät vuosittain runsaasti nuoria ja vähemmän nuoria eri puolilta Suomea Jyväskylään.

Heistä osa työllistyy ja jää, osa pariutuu ja jää, osa ihastuu kaupunkiin ja jää.

Keskustelu