Rahojen hävittämistä

Osma Naukkarinen

Kolumni

Koronakriisin aiheuttama talouslama on herättänyt aiheellista keskustelua käynnissä olevien hävittäjähankintojen tarpeellisuudesta. Hornet-hankinnat, jotka 90-luvulla vietiin läpi eduskuntaa ja kansanvaltaa väheksyvin menetelmin, ovat opettaneet, että uusistakin hävittäjistä tulisi kansantaloudelle ja maanpuolustukselle vuosikymmeniksi erittäin kallis riippakivi.

Julkisessa keskustelussa monet vetoavat siihen, ettei hävittäjähankinnoista voida puolustuksellisista syistä missään tapauksessa tinkiä. Tarkastellaanpa näitä maanpuolustuksellisia syitä hieman tarkemmin.

Pääesikunnan entinen suunnittelupäällikkö, eversti evp. Pertti Tervonen kertoo kirjassa Uussota (2019), että hävittäjillä ollaan luomassa ilmavoimille hyökkäyskykyä maanpuolustuksen kustannuksella. Toimittaja Pentti Sainion mukaan pääesikunnan kauaskantoisten aseiden iskukykytutkimuksessa päädyttiin jo vuonna 2004 siihen, että raketinheittimiin perustuva kaukovaikutus tulee kymmeniä kertoja halvemmaksi ja on puolustuksellisesti varmempi vaihtoehto kuin hävittäjistä laukaistavat hyökkäysaseet: risteilyohjukset.

Hävittäjähankintoja ei siis voi perustella maanpuolustuksellisilla syillä. Hävittäjät eivät pysty ilmatorjuntaan, jota on Sainion mukaan laiminlyöty, ja esimerkiksi Helsinki on suojaton, koska pitkän kantaman venäläisiä ohjusjärjestelmiä on poliittisista syistä poistettu käytöstä.

Jos kerran maanpuolustuskin todellisuudessa kärsii hävittäjähankinnoista, eikö niiden kuuluisi olla ensimmäisenä leikkauslistoilla? Vai mihin Suomi oikein tarvitsee hyökkäysaseita eli onko hävittäjähankinnoissa sittenkin kyse jostain aivan muusta kuin maanpuolustuksesta? Voiko taustalla olla esimerkiksi Yhdysvaltojen sotateollisen kompleksin vaikutusvaltainen lobbaus?

Hävittäjät ovat siis ennen kaikkea hyökkäysaseita, ja vieläpä niin kalliita, että puolustuksellisesti järkevämmistä satsauksista on pitänyt tinkiä. Jokaisen kannattaisi nyt pohtia, mihin Suomi tarvitsee kymmenillä miljardeilla hyökkäysaseita puolustuskyvyn kustannuksella, ja kannattaako niihin varsinkaan tässä tilanteessa satsata, kun odotetaan myös peruspalveluihin kohdistuvia leikkauslistoja ja ”kipu­paketteja”?

Lisäksi ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden kato ovat paraikaa todellisia turvallisuusuhkia myös Suomen kansa­kunnalle. Kymmenille miljardeille euroille, jotka uhkaavat kadota sota­teollisuuden kitaan, olisi käyttöä yhteiskuntamme ekologisessa jälleenrakennuksessa, joka olisi maanpuolustusta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Valtiontaloutemme horjuttaminen sotilaallisen puolustuksen, ekologisen jälleenrakennuksen ja peruspalveluiden resursseja hukkaavilla ja äärimmäisen paljon ilmastoa kuormittavilla hyökkäysaseilla on kertakaikkinen vikatikki, joka Suomen kansalaisten pitäisi yksissä tuumin estää.

Keskustelu