Kello kuuden ihmiskoe

Outi Elomaa

Kolumni

Minulla on ollut kuukausia meneillään ihmiskoe: joudun heräämään joka arkiaamu kuudelta. Yleensä linja-autojen kesäaikataulut alkavat koulujen kesälomien mukaan, mutta tänä keväänä koronaviruksen vuoksi vuoroja karsittiin minun mittapuullani järkyttävän aikaisin eli huhtikuun alussa.

Ihmiset ovat tieteellisten tutkimusten mukaan aamu- tai ilta-unisia. Kuulun illanvirkkuihin, ja aikaiset aamuherätykset ovat todella vaikeita. Tämä on todettu myös mittaamalla, sillä useassa Firstbeatin tutkimuksessa päivän stressaavin 15 minuuttia oli usein juuri herätyskellon soitua.

Tutkimus tehtiin vuoden aikana useaan kertaan, koska sain olla mukana pilottitutkimuksessa, ja aamujen shokkitila todennettiin useasti.

Aamu-unisen rytmin kääntäminen on hankalaa, koska noin puolet taipumuksesta on geeneissä.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmän mukaan iltaihmisen on raskasta elää aikaisen yhteiskunnan tahdissa. Erot rytmissä ovat muutaman tunnin mittaisia mutta merkittäviä. Härmä sanoo lehtihaastattelussa, että toiselle aamukuuden herätys on aivan normaali, toisesta tuntuu siltä kuin olisi täysi yö. Totta!

Aina on puhuttu aamu- ja iltaihmisistä, mutta olen ajatellut, että kyse on enemmän siitä, mihin aikaan menee nukkumaan. Se, että kyse onkin geeneistä, selittää paljon elämäni kulkua. Kesäloman al­kaessa menen nukkumaan puoliltaöin ja herään, kun olen nukkunut tarpeeksi.

Aamuihmisiä pidetään yleisesti hyvinä ihmisinä ja meitä aamu-unisia jopa laiskoina. Kysehän on ainoastaan siitä, mihin aikaan kone lähtee käyntiin. Harvoin arvostetaan sitä, että teen illalla niitä asioita, joita muut tekevät aamutuimaan.

Äitini luki eläkeläisenä kirjoja pitkälle yöhön ja nautti siitä, että voi valvoa niin kauan kuin haluaa. Aamukahville hänellä ei ollut mitään kiirettä, ja lankapuhelin ei ollut edes seinässä ennen kymmentä.

Olen usein hiljaa mielessäni kiroillut aamuvirkkuja, jotka myös tuovat mahtavan ominaisuutensa mielellään esiin. He heräävät viideltä, käyvät lenkillä, leipovat karjalanpiirakat alusta loppuun, lajittelevat lasten vauvakuvat albumeihin, tekevät lumityöt ja ovat NIIN virkeinä työpaikalla kello kahdeksan.

Itse olen aamuisin puhekyvytön. Kuten fiksut poikani totesivat aikoinaan: ”Sinulta ei kannata kysyä aamulla mitään, sillä vastaat kumminkin ei”. Juu, ei pidä kysyä mitään, sillä aivot eivät tuota mitään vastausta, korkeintaan sen ein.

Eräs aamu-uninen toimittaja kokeili lehtijuttua varten kuukauden ajan sitä, että heräsi kuudelta, myös viikonloppuisin. Hän ei tullut kokeen aikana yhtään sen paremmaksi ihmiseksi eikä pirteämmäksi aamuisin, vaan hänen päivärytminsä meni aivan sekaisin. Iltapäivisin hän meinasi nukahtaa, mihin hän lopetti päivärytmin muutoksen.

Onneksi linjurit palaavat viimeistään syyskuussa normaaliin aikatauluun ja kotikylästäni pääsee töihin myöhemminkin kuin tuntia liian aikaisin. Enää ei tarvitse kuskien olla varuillaan, nukunko kotiin mennessä autossa. Olen pyytänyt paria tuttua kuskia herättämään, jos nukun kotipysäkin kohdalla.

Keskustelu