Maailma hiljenee, kiire jää pois

Kati-Erika Timperi

Oi jospa näin oikeastikin ois. Vaan viimeiset viikot ennen joulua tuntuvat olevan vuosi vuodelta hullumpia. Vai onko se vain iän myötä tahti hidastunut, kun töissä raporttien ja maksatushakemusten määrä hiostaa, eikä keskeneräisten asioiden pino tunnu vähenevän. Kotonakin tulisi ehtiä yhtä ja toista. Pinnaa kiristää ja kaikki tuntuu kaaokselta.

Silti ja juuri siksi viikonloput joulun alla menevät kaappien ja laatikoiden siivoukseen. Kaappeja järjestellessä on aikaa laittaa myös ajatuksia järjestykseen, ja voi sitä nautintoa, kun saa tavaraa kaapeista pois kierrätykseen ja ikään kuin tyhjennettyä tilaa uudelle vuodelle. Voisi sanoa, että jouluvalmisteluista alkaa itselläni meneillään olevan vuoden nollaaminen.

Joulunaluspäivät, tai oikeammin illat, täyttyvät järjestelyn ja siivouksen lisäksi myös ruokien valmistuksesta. Pitkä ostoslista ja lähes yhtä pitkä tehtävälista.

Perhe ehdottelee, että eikö tänä vuonna voitaisi jättää osa tekemättä tai ostaa valmiina. Voisi, varmasti voisi, mutta… Itselleni joulussa tärkeintä on kiireettömän ajan lisäksi hyvä ruoka. Tietysti on järjetöntä käyttää ensin pari päivää ruuanlaittoon, vaivalla tehdyt ruuat kun on tuhottu lähes yhdessä päivässä. No joulun aikaan parissa päivässä.

Toisena joulupäivänä tekee jo mieli ihan jotain muuta, ei sentään kinkkupizzaa ananaksella. Mutta kyllä hyvä ruoka on sen vaivan arvoista.

 

Perinteisiä jouluruokia meillä vähemmän syödään, mutta kalapöydän on oltava monipuolinen ja jälkiruuan unelmainen. Ruokapöydän ääressä viivytään pitkään ja hartaasti, etenkin kun nuoriso ei enää odota muurahaiset housuissa joulupukkia. Kyllä heillä on jo elämän realiteetit tiedossa.

Vanhempien palkkarahoilla ne lahjakortit hankitaan. Joulusuklaitakaan eivät tontut enää valmista.

Vaan kyllä meillä lasten piti alle kouluikäisinäkin jaksaa istua ruokapöydässä, oppia odottamaan illalla saapuvaa pukkia, oppia pöytätapoja ja yhteistä keskustelua. Tiedä sitten mitkä traumat olen asiantuntijoiden mielestä heille tuollakin joulutraditiolla aiheuttanut.

Joulupäivät kuluvat villasukat jalassa kirjaa lukien, toinen käsi karkkivadissa.

 

Meillä on ollut jo vuosia toinenkin lapsia kiduttava perinne. Hyvissä ajoin ennen aattoa kootaan olohuoneen sivupöydälle herkkupöytä, jossa tinavadeilla on lajitelma suklaita, lasipurkissa Finlandia-marmeladit ja vihreät kuulat ja kulhoissa kokonaisia pähkinöitä pähkinänsärkijälle. Herkkuihin on saanut kajota vain luvan kanssa, ja hyvin on kurissa pysytty, mitä nyt siskoni koirat eivät ole asiaa sisäistäneet. Siksipä kai viime jouluna yksi kävikin mielenosoituksella nostamassa jalkaa valkoiseen silkkiverhoon kesken jouluaterian.

Eipä sitä enää nuoriso oikein suostukaan ohjelmaa järjestämään laulamalla tai evankeliumia lukemalla, joten jospa sitten tällainen traditio. Seuraavana vuonna onkin sitten jo ikkunassa taas samanmittaiset verhot, kun toinenkin kutistuu vesipesussa.

Lukemisen lomassa on toki välillä käytävä kävelyllä, luistelemassa, laskettelemassa tai hiihtämässä, jotta jaksaa taas syödä, lukea ja nukkua. Kulunut vuosi on ollut äärimmäisen raskas, joten tänä vuonna päästän itseni helpommalla. Välipäivätkin vain nautin olemisesta, ja hartaasti pyrin siihen, että osaisin tehdä sen hyvällä omallatunnolla.

Kiireetöntä ja tunnelmallista joulun aikaa. Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.

Kirjoittaja on Keski-Suomen Martat ry:n toiminnanjohtaja.

Keskustelu