Kun se on nyt hän

Ehkä lukijat ymmärtävät tämän kuvankin perusteella, mistä rakkaus Venlaa kohtaan syntyi. Outi Elomaa

Outi Elomaa

Aikaisemmin ihmettelin, kun joku käytti eläimestä määritelmää hän. Enää en ihmettele. Ja he, jotka ahdistuvat ja suuttuvat eläimiin liittyvästä pehmoilusta ja hän-sanan käytöstä, voivat lopettaa lukemisen tähän.

Elämässäni on ollut liki kaksi vuotta Venla eli hän, jota myös lapsenlapsekseni kutsun. Olen hyvin allerginen koirille ja tähän asti olen voinut vain etäältä pitää koirista. Tällä kolmerotuisella Venlalla on niin paksu alusvilla, ettei ihosta nouse koiran hilsettä nenään ja silmiin. Rodut ovat isän puolelta husky sekä jakutianlaika, ja äiti on samojedin pystykorva. Ensimmäisten tapaamisten jälkeen totesin, etten saa oireita ja Venla voi vierailla meillä.

Venla tuli yökyläilemään vajaan neljän kuukauden ikäisenä ja pakko tunnustaa, että jännitti. Miten ymmärrän mitä se haluaa, osaanko lukea sen käytöstä ja ettei vaan tapahdu mitään vahinkoa. Selvisimme yhdessä kolme yötä samoilla periaatteilla kuin lapsen kanssa: säännöllinen päivärytmi, ulkoilua, leikkimistä, hellyyttä, tarpeeksi unta ja ruokaa.

 

Minulla on tapana puhua Venlalle. Uskollinen kuuntelija on esimerkiksi istunut keittiössä lieden edessä ja kuunnellut, kun olen selostanut miten tehdään teeleipätaikina tai lihapullat. Välillä Venla kallistelee päätään puolelta toiselle, kun hän yrittää ymmärtää, mitä ihmettä puhun.

Tietyt sanat Venla on ymmärtänyt jo pitkään. Ei tarvitse kuin mainita ”ruisleipä”, niin koira istuu keittiössä, tai jos puhun lähtemisestä, se menee makuulleen eteisen kynnykselle. Oven vartioinnilla se takaa, että saa rapsutukset lähtijältä tai pääsee ulos.

 

Julkisuudessa puhutaan siitä, mitä älypuhelimen käyttö vaikuttaa lapsiin ja myös koiriin. Lapset kokevat jäävänsä ulkopuoliseksi ja koirat voivat jopa masentua, kun niitä ei huomioida puhelimen aktiivisen käytön vuoksi. Venla on varsinainen some-vartija, sillä jos istahdan tietokoneen ääreen, lähelleni putoaa lelu. Se kopsahtaa lisäksi metrin päähän eli minun on noustava ylös tuolista aloittaakseni leikkimisen.

Jos keskityn liikaa puhelimeen, saan kuulla vierestä haukahtelua ja Venla katsoo tiukasti silmiin, että nyt loppuu tuo touhu. Joskus haukahtelua tehostetaan myös tassun tai kuonon tönäisyllä.

Ehkä hauskinta on ollut tutustua luontoon koiran näkökulmasta. Venla teki elämänsä ensimmäisen siilihavainnon ennen kuin minulla oli mitään havaintoa piikkipallosta, oravan se huomaa puusta helposti ja rusakon jälkiä jäljitetään lenkkireitillä pitkään.

Ja mikä tärkeintä, me pidämme toisistamme yhtä paljon. Vaikka olen aamuisin puoliunessa liki puhekyvytön, Venla ilahtuu suuresti, kun avaan silmäni. Seuraavaksi hän tulee viereen venyttelemään malliksi. Venlalle olen mummu ja sen saavat muut kestää.

Keskustelu