Alkaako nyt uusi aika?

Olli-Pekka Moisio

Kolumni

Aikakautemme on ahdettu täyteen risteäviä asioita ja aikatauluja. Jotkut kokevat koronakriisin kautta tulleen sosiaalisen eristäytymisen helpotuksena, toiset traumatisoituvat eristyksestä.

Elämä jatkuu, mutta muuttuneessa rytmissä. Ihmiset kirjoittavat lehdissä, kuinka he ovat löytäneet uudelleen rakkautensa vanhoihin harrastuksiin, ruoanlaittoon, musiikkiin. Heillä on aikaa ulkoilla läheistensä kanssa ja puuhastella pieniä nautinnollisia askareita. Askelten rytmi on hidastunut.

Monille tämä rytminvaihdos tuo mieleen lapsuuden. Tuntuu siltä, että lapsuudessa jokaisella oli enemmän aikaa. Saatoimme jopa ”kuluttaa” tai ”hukata” aikaa vaikkapa ikkunasta tuijottamiseen, muurahaisten rakennuspuuhien seuraamiseen tai makoiluun tulevaisuuden haaveita miettiessä. Tuolloin kirjojen läpiluvun nopeus ei ollut olennainen tavoite, vaan niiden parissa saattoi viipyillä.

Olemmeko siis palanneet jossain mielessä normaaliin elämänrytmiin? Virus ei ehkä rikkonutkaan normaalitilaa vaan päinvastoin osoitti, että koronaa edeltänyt hektinen maailmamme oli epänormaali. Kuka tuota maailmaa ylipäätään halusi? Mitä me juoksimme etsimässä?

Virus muistuttaa, että loppujen lopuksi olemme hauraita olentoja, vaikka kuinka intohimoisesti sen kieltäisimme. Olemme kuolevaisia.

Emme ole erityisyydessämme irrallaan maailmasta, vaan maailma on verkosto, jonka solmuissa olemme yhteydessä muihin olentoihin näkymättömien riippuvaisuuden ja vaikutuksien lankojen kautta. Olipa kotimaamme, kielemme, uskontomme, ihonvärimme tai sukupuolemme mikä tahansa, jaamme samat pelot ja kuolemme saman kuoleman.

Virus on opettanut myös, että vaikka koemme olevamme kuinka pelokkaita ja haavoittuvaisia hyvänsä, ympärillämme on ihmisiä, jotka ovat meitä haavoittuvaisempia.

Korona on osoittanut myös, ettei kulkutauti ole tasa-arvoinen, vaikka haluamme uskoa toisin. Jotkut pystyvät eristäytymään ja työskentelemään etänä, toiset joutuvat jatkamaan töitään terveydenhuollossa ja kaupoissa.

Jotkut voivat siirtyä mökeilleen kauas ihmismassoista, toiset joutuvat jäämään kaupunkeihin. Toiset tekevät suuret taloudelliset voitot pandemiasta, toiset menettävät kaiken.

Kaikki yhteiskunnat eivät onnistu selviämään pandemioista ilman suuria ongelmia. Jokaisen mittavan kriisin jälkeen syntyy uusia järjestelmiä. Niin tälläkin kertaa.

Viruksen taloudelliset vaikutukset ovat vähitellen hahmottumassa asiantuntijoille, mutta monikaan ei ole vielä julkisuudessa uskaltautunut arvioimaan kriisin sosiaalista hintaa. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna hinta tulee olemaan mittava. Toki osa meistä palaa arkeen kriisin jälkeen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta osa tunnistaa aiemmin kätkettynä olleen elämisen absurdiuden.

Ihmiskuntaa jo Raamatun ajoista saakka hallinneen sivilisaatioparadigman harso alkaa pikkuhiljaa rakoilla. Paradigman mukaan ihmiskunta on luomakunnan herra ja maailma on meidän omaisuuttamme, ja kaiken läpäisevällä teknologialla voimme hallita maailmaa ja ratkaista kaikki eteemme tulevat ongelmat. Osoittaako uusi alkava aikakusi vanhat käsityksemme vääriksi?

Keskustelu